Valta ylioppilaskunnassa

Miten valta suhtautuu ylioppilaskuntaan? Vallan voi mielestäni nähdä osana organisaation toimintaa, joka monesti pitää sen kasassa ja takaa asioiden toimivuuden. Liiallinen valta voi myös haitata organisaatioiden toimintaa. Ylioppilaskunnassa huomaa välillä, että vallankäyttäjä alkavat pitämään valtaa oikeutenaan.

Yhteiset, organisaation etua tukevat pelisäännöt olisivat ihanteellinen tila, mutta niiden toteutuminen vaan tuntuu monesti olevan niin ja näin, ilman minkäänlaista valvontaa tai vallankäyttöä. Myös toiminnan pitkäjänteisyys ja tulevaisuuden suunnittelu voi ilman vallankäyttöä olla vaikeaa. Ristiriitatilanteissa on hyvä, jos joku käyttää valtaa ja ratkaisee tilanteen.

Ylioppilaskunnassa ylin päätösvalta on edustajistolla, toimeenpanovalta hallituksella. Vallanoikeutus haetaan edustajistovaalien avulla. Loppupeleissä valitut henkilöt käyttävät valtaa siten kuin parhaaksi näkevät ja valtaan pääsee helposti myös henkilö, joka ei ole vaaleissa menestynyt. Tosin vaaleissa menestyminen kertoo usein enemmän laajasta kaveriporukasta, kuin vallan oikeuttamisesta.

Tiedon ja vallan liitto näkyy sekin ylioppilaskunnassa. Kamppailua käydään siitä, mitä hallituksen tulee kertoa edustajistolle ja mitä edustajiston työntekijöille tai jäsenistölle, mistä pitää tiedottaa ja mistä taas ei. Kenellä on valtaa tietää mistäkin ja missä suhteessa eri tahoilla on valtaa toisiinsa. Kiista konkretisoitui etenkin viime vuonna edustajistossa, kun edustajisto katsoi ylintä päätösvaltaa omaavana elimenä olevansa oikeutettu hallituksen salaiseksi katsomiin tietoihin. Useassa perättäisessä edarissa käydyn valtakamppailun jälkeen tiedot kerrottiin edustajistolle.

Vallankäyttöä on myös arvojen ja asenteiden muuttaminen vallankäyttäjän toimintaa kohtaan. Ylioppilaskunnassa tämä näkyy esimerkiksi silloin kun jäsenmaksun korotusta perustelemalla haetaan jäsenistöltä oikeutusta edustajiston päätökseen ja yritetään saada heidät samalle kannalle.

Ylioppilaskunnassa valtaa harjoitetaan myös kontrollin avulla. Perustana ovat yhteisön säännöt. Olennaista on se, mitä pidetään legitiiminä eli ”sallittuna”, ”asianmukaisena”, ”oikeana” tai ”sopivana”.

Valta kietoutuu osaksi ylioppilaskuntaa monin tavoin. Tähän on koottu vain joitakin ajatuksia, joita minulle tuli mieleen valta-kysymystä pohtiessani.

Millainen vallankäyttäjä olen?

Kun käsitys vallasta on jotakuinkin saatu hahmotettua, voi alkaa miettiä, miten sitä itse käyttää.

Oli yllättävää huomata, miten valtaa voi käyttää täysin tiedostamattaan. Ja miten usein sitä käyttää normaalissa kanssakäymisessä ihmisten kanssa, parisuhteessa ja ylioppilaskunnassa. Keinoina ovat mm. kontrollointi, ns. äänetön valta, jonka avulla voi ohjailla ihmisiä toimimaan haluamallaan tavalla sekä kielen avulla.

Valtaa voi käyttää kielen ja ”faktojen” kautta. Vaikka kuvittelisi kertovansa keskustelukumppanille ”faktoja” esimerkiksi automaatiojäsenyyden tärkeydestä, saattaa itse asiassa käyttää valtaa istuttamalla omia arvojaan toiseen ja pyrkimällä saamaan tämän ymmärtämään asian merkityksen. Vallankäyttöä on jo se, käyttääkö nimitystä automaatio- vai pakkojäsenyys.

Valtaa haluan käyttää yhteisen hyvän edistämiseen. Siitä yhteisestä hyvästä voi sitten jokainen olla omaa mieltään. Vallankäytössä tärkeää on muiden mielipiteiden kuunteleminen ja kyky luopua omista mielipiteistä, jos enemmistö on toista mieltä. En usko, että diktaattorimaisella vallankäytöllä saadaan mitään hyvää aikaan, vaan vallankäytössäkin tarvitaan demokratiaa.

Vallankäyttöä on myös se, mitä asioita nostaa esiin ja mitä haluaa erityisesti viedä eteenpäin. Itse nostan etenkin kehitysyhteistyöhön ja ympäristöön liittyviä asioita pöydälle, puolustan ja haluan kehittää parempaan.

Kehitysyhteistyö sisältää todella paljon vallankäyttöä. Valkoisen miehen taakan ajateltiin pitkään oikeuttavan muiden kulttuurien alistamiseen ja muuttamiseen. Kaiken länsimaista tulevan ajateltiin olevan parempaa ja oikein. Nykyisin kehitysmaille halutaan antaa mahdollisimman paljon päätösvaltaa ja esimerkiksi hankeideoiden toivotaan tulevan etelästä käsin. Tässäkin on kyse mitä suurimmassa määrin vallankäytöstä. Pohjoisessa käytetään valtaa antamalla sitä etelän käyttöön. Kehitysyhteistyö sisältää myös edelleen paljon länsimaista annettua normistoa ja kulttuuria esimerkiksi raportoinnista.

Mikä on suhteeni valtaan?

”Mikä on suhteesi valtaan?” kysyttiin minulta tänään Porkkanat-kahvituksen yhteydessä yliopistolla. Kysymys oli vaikea, eikä siihen tahtonut löytyä nopeasti vastausta. Ajatukset poukkoilivat lähinnä siihen, miten itse käytän valtaa esimerkiksi kokouksen puheenjohtajana toimiessani.

Jotta voisi vastata kysymykseen, pitäisi ensin olla selkeä kuva siitä, mitä valta itselle tarkoittaa.

Laajasti ottaen vallalla tarkoitetaan kykyä saada joku tekemään jotakin tai estää tekemästä jotain. Tämä pätee mielestäni niin yksilöihin kuin instituutioihin. Valtaa on monenlaista. Voidaan puhua poliittisesta vallasta, taloudellisesta vallasta, uskonnollisesta tai ideologisesta vallasta, patriarkaalisesta vallasta, fyysisestä vallasta… Tässä se ymmärretään kuitenkin lähinnä poliittiseksi vallaksi.

Valta voi olla joko rajoite tai mahdollisuus. Valta voi rajata yksilön toiminnan mahdollisuuksia tai alistaa. Mutta se voi myös olla sosiaalisen toiminnan mahdollistaja.

Kysymystä ovat pohtineet myös lukuisat yhteiskuntatieteilijät, filosofit ja ajattelijat. Max Weberille valta merkitsi yksilön mahdollisuutta toteuttaa omaa tahtoaan toisten vastustuksesta huolimatta. Michel Foucaultille valta on sisäistettyä herruutta sekä subjektien toimintaa suhteessa itseen ja toisiin. Valta on aina läsnä kaikkialla, ensisijaisesti instituutioissa. Positiivisempaa kantaa valtaan edustaa Talcott Parsons, jonka mukaan valta on suorastaan välttämätön resurssi yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, esimerkiksi valtiossa.

Vallan määritteleminen on poliittinen teko. Se, miten vallan näkee, kertoo paljon omasta ajattelusta ja toiminnasta. Itse suhtaudun valtaan pääsääntöisesti positiivisesti. Näen sen myönteisenä resurssina, jonka kautta voi päästä yhteisöllisiin päämääriin.

Vaikka vallassa on paljon hyvää, sisältyy siihen myös paljon uhkaa. Historia on täynnä vallasta sokeutuneita diktaattoreja. Itsellenikin vallasta tuli ensimmäisenä mieleen Adolf Hitler. Monesti valta sokaisee ihmiset. Mikään ei enää riitä, vaan valtaa pitää saada jatkuvasti lisää.

Ongelmana on myös se, mikä koetaan yhteiseksi hyväksi ja päämääräksi. Onko esimerkiksi terrorismin vastainen sota kenen näkökulmasta oikeutettua vallankäyttöä? Tähän sisältyy suuri riski vallan väärinkäytöstä. Mukana on usein subjektiivisia intressejä, vaikkei sitä aina tiedostaisi edes itse.

Tiivistettynä, valta on mielestäni välttämätön edellytys yhteiskuntien ja organisaatioiden toiminnalle. Liiallinen valta on kuitenkin haitaksi. Valta on resurssi päästä johonkin, mutta tavoitteet, joihin pyritään, vaikuttavat siihen, onko valta loppujen lopuksi hyväksi vai pahaksi. Yksilöiden välisissä suhteissa, esimerkiksi miehen ja naisen välisessä suhteessa tai ystävyydessä vallasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. samoin on kulttuurien välillä.

Valta sisältää aina vastuun. Sillä, jolla on valta, on myös vastuu. Ennen kaikkea vastuu olla käyttämättä valtaa väärin ja toimia oikein. Sitä kautta vallalla on valtaa käyttäjäänsä, kun vallankäyttäjän tulee noudattaa tiettyjä periaatteita.

Kuka päättää, mitä toimintaa ylioppilaskunnan tulee järjestää?

Edustajistovaalien aikana on esiintynyt kommentteja siitä, tulisiko ylioppilaskunnan harjoittaa kehitysyhteistyötä. Argumentteina on esitetty, etteivät kaikki jäsenet kannata kehitysyhteistyötä. Eivät kaikki jäsenet myöskään käytä liikunta- tai kulttuurijaoston tarjoamia palveluja, käy vuosijuhlassa tai edes äänestä edarivaaleissa. Puhumattakaan, että moni teitäisi, mikä ylioppilaskunta, edustajisto tai hallitus edes on.

Tämän lukukauden aikana vapaaehtoisia kehy-maksuja on jo kertynyt lähes kolme tuhatta euroa, mikä tarkoittaa, että 600 ylioppilaskunnan jäsentä on maksanut maksun. Prosentuaalisesti luku tekee yli kahdeksan. Se on jo lähellä liikuntailtapäivään osallistuvien opiskelijoiden määrää. Kuka määrittelee, mitä ylioppilaskunnan tulee tarjota, mitä taas ei. Liikuntailtapäivän järjestämistä ei kukaan ole kyseenalaistanut. Kuinka monen jäsenen tulee ilmaista tukensa toiminnalle, että sitä voidaan pitää hyväksyttynä? Kuka asettaa nämä mitta-asteikot?

Kehy-maksujen ja jaostoaktiivien perusteella kysyntää kehy-toiminnalle ylioppilaskunnan alaisuudessa löytyy. Kehy-jaostolla ei toki ole samanlaista, ylioppilaskunnan perustehtäviin kuuluvaa asemaa kuin sosiaalipoliittisella ja koulutuspoliittisella jaostolla, mutta se tarjoaa aktiviteetteja, tietoa ja kokemusta kehitysyhteistyöstä. Ylioppilaskunnan budjetista kehy-jaosto lohkaisi viime vuonna 1055 euroa eli ei puolta prosenttiakaan koko menoista.

Kehy-maksujen määrä on kasvanut tasaisesti. Lukuvuonna 2004-05 maksuja kertyi yhteensä vajaat 800 Sortavalan koulu nro kolmelle. Kohteen vaihto tansanialaiseen Leena-kouluun kasvatti seuraavana lukuvuotena maksuja 1052,80 euroon. Viime lukuvuonna maksaneita oli vajaa viisisataa ja maksuja kertyi yhteensä 2398,54 euroa.

Limboa itsesi hyvinvointirajan alle

Syksyn kehy-toiminta huipentui viime viikkoiseen kehy-viikkoon. Viikko oli kaikin puolin onnistunut.

Maanantai alkoi nato-aiheisella keskustelutilaisuudella, johon en kuitenkaan itse valitettavasti päässyt osallistumaan. Tiistaina oli luvassa jaoston esittelyä. Pöydän ääressä oli mahdollista limbota itsensä hyvinvointirajan alapuolelle ja voittaa palkinnoksi Reilun kaupan banaanin. Muille oli luvassa lohdutuspalkintona oli Ruotsin lippu :) Pöydän ääressä oli myös mahdollisuus osallistua arvontaan vastaamalla kehy-visaan, johon yllättävän harva tiesi oikeita vastauksia :)

Yhteistyökoulu Tansaniassa herätti monen mielenkiinnon. Koulusta kertova valokuvanäyttely oli esillä Carelian aulassa koko viikon. Lisäksi tiistain Tansania-iltaan tuli 25 henkeä kuulemaan lisää koulusta. Mahdollisuus päästä koululle harjoittelemaan sai sekin kiinnostusta osakseen.

Keskiviikkona teemana oli Venäjä. Ylioppilaskunnalla on tällä hetkellä kummilapsi venäjällä. Yhteisökummiuden kautta tuetaan koko yhteisöä ja rahat menevät mm. lastenkodeille. Aiemmin Ylioppilaskunta on tehnyt yhteistyötä Sortavalan koulu numero 3:n kanssa 2001-2005. Erilaiset Venäjää koskevat ennakkoluulot kirvoittivat pitkän ja tuloksellisen keskustelun. Jonkinnäköisiä ennakkoluuloja tai stereotypiöitä löytyi lähes jokaiselta. Keskustelun lomassa mietittiin myös sitä, milloin joku on kuullut viimeksi Venäjään liittyvän positiivisen uutisen.

Alla muutamia kuvia koulu 3:n oppilaista kesällä 2005 järjestetyltä leiriltä:

Viikko huipentui vielä torstaina järjestettyyn afrotanssituntiin.

Kiitos kaikille kehy-viikkoon osallistuneille!

Vesipulloja kansanedustajille

Reilu viikko sitten globbarit tapasivat eduskunnassa nelisenkymmentä kansanedustajaa ja heidän avustajaansa. Eduskunnan karvalakkilähetystön tiloissa jaettiin vesipulloja, joiden kylkeen oli isolla painettu 0,7 tavoite ja havainnollistettu vielä 0,7 prosentin osuutta kertomalla sen olevan puolen litran vesipullosta vajaan teelusikallisen verran. Vesi toimi yhtenä esimerkkinä kehitysyhteistyöstä, jonka saralla on saavutettu huomattavaa edistystä.

Suurin osa kansanedustajista oli koko lyhyen keskustelun ajan toinen jalka lähdössä. Muutamat kuitenkin olivat aidosti kiinnostuneita asiasta ja jäivät juttelemaan pidemmäksi aikaa. Kansanedustajat innostuivat myös keskustelemaan arjen helpoista teoista, kuten kummilapsen hankkimisesta ja kouluissa tehtävän kansainvälisyykasvatuksen merkityksestä. Etelä-Savon vaalipiirin edustaja Pauliina Viitamies (sd,) muisteli toukokuiseen massaglobbaukseen osallistunutta mikkeliläistä lukiolaisluokkaa, joka oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen.

Samana päivänä hyväksyttiin valtioneuvostossa kehityspoliittinen ohjelma. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen johdolla valmisteltu ohjelma herätti monissa mielipiteitä. Anni Sinnemäki (vihr.) piti ohjelman hyvinä puolina sitä, että se asettaa lopultakin konkreettisen aikatavoitteen 0,7 tavoitteeseen pääsemiseksi. Aiemmin aikataulua ei ole suostuttu lyömään lukkoon. Oras Tynkkysen (vihr.) mielestä positiivista on ympäristöasioiden vahva esiin nostaminen, vaikka kääntöpuolena onkin huomion väheneminen muilta osa-alueilta.

Eduskuntakampanjoinnin jälkeen oli vuorossa vielä vierailut puoluetoimistoille. Vierailu Keskustan toimistolla osoittautui päivän antoisimmaksi. Keskustelimme pitkä tovin suunnittelupäällikkö Ilkka Miettisen kanssa. Keskustelu liikkui virallisten terveisten ja kehityspoliittisen ohjelman lisäksi mm. Kiina-ilmiön vaikutuksissa ja ihmisten mielikuvista kehitysyhteistyön suhteen. Ulkoasiainministeriön tekemien tutkimusten mukaan ihmisten mielikuvat kehitysyhteistyöstä ovat varsin positiivisia ja suurin osa kannattaa sitä. Sama tulos oli nähtävissä myös Keskustan toimistolla, jossa ihmisten soittamien negatiivisesti kehitysyhteistyöhön suhtautuvien puheluiden määrä oli vähentynyt selkeästi.

Vesipullotempaus oli osa globbarit-kampanjaa, jonka tarkoituksena on pitää esillä vaatimuksia kehitysavun nostamisesta sekä avun laadun ja koordinoinnin tärkeydestä. Vesipullotempauksella globbarit kertovat kansanedustajille kehitysyhteistyön tarpeellisuudesta ja vaikuttavuudesta. Edustajille myös muistutettiin toukokuisten lupausten seuraamisesta. Kansanedustajien tekemät lupaukset ja lupausten toteutuminen ovat nähtävissä osoitteessa www.globbarit.fi/edustajaseuranta/edustajaseuranta

Peace for Burma now

On hienoa, miten maailmalla leviää solidaarisuuden aalto burmalaisia kohtaan. Viime viikolla kehotettiin pukeutumaan punaiseen paitaan, viikonloppuna Helsingissä marssittiin Burman vapauden puolesta ja tänään sytytettiin kynttilöitä eduskuntatalon portaille.

Lauantain mielenosoituksessa satakunta ihmistä vaati väkivallan lopettamista ja rauhaa Burmalle sekä Aung San Suu Kyin vapauttamista. Punainen joukko kulki Senaatintorilta Mannerheimintien kautta Rautatientorille.

Tänään eduskuntatalon portaille kynttilöistä muodostettu "Peace for Burma now" teksti loisti tukea Burmalle. Vastaavia kynttilämielenosoituksia on samaan aikaan esimerkiksi Bangkokissa, Lontoossa ja Tokiossa.

Tilanne Burmassa on sekava. Tietoja heruu harvakseltaan, sillä maan internetyhteydet ovat olleet perjantaiaamusta lähtien suljetut, matkapuhelinverkot eivät toimi ja puhelinlinjoja on katkaistu. Joidenkin tietojen mukaan mielenosoitukset jatkuvat Rangoonissa kymmenien tuhansien ihmisten voimin.

Armeijan kerrotaan vastanneen mielenosoituksiin vesitykein. Myös ilmavoimat on liikehtimässä. Toisaalta armeijan rivien väitetään rakoilevan. Rangoonissa yhden joukko-osaston sotilaat ovat ryhtyneet puolustamaan mielenosoittajia, ja alueelta on raportoitu voimakasta laukaustenvaihtoa. Myös Mandalaysta on kantautunut viestejä, joiden mukaan joukko-osastot ovat kieltäytyneet hyökkäämästä mielenosoittajia vastaan ja jääneet parakkeihinsa. Tämä antaa toivoa valoisammasta huomisesta.

Virallisten tahojen mukaan mielenosoituksissa on kuollut vain kymmeniä ihmisiä, mutta maasta paenneet puhuvat tuhansista murhatuista munkeista, joiden ruumiit on haudattu viidakkoon.

Kaikille se ei ole "siistiä"

Koulutoverini ovat alkaneet epäillä, etten ole kertonut heille koko totuutta elämästäni.

- Miksi sinä lähdit Sierra Leonesta?

- Koska siellä oli sota - Näitkö taisteluita?

- Jokainen siinä maassa näki.

- Näit siis ihmisten juoksevan aseet kädessä ja ampuvan toisiaan?

- Kyllä, jatkuvasti.

- Siistiä.

Hymyilen hieman.

- Sinun pitää kertoa siitä joskus.

- Joo, sitten joskus.

Lauantaina Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa vieraili entinen lapsisotilas Ishmael Beah. Beah oli kaupassa kertomassa menneisyydestään sekä julkaisemastaan Leikin loppu. Lapsisotilaan muistelmat –teoksesta. Beahin kertomus ei ollut kaunista kuultavaa.

Sierra Leonen sisällissota alkoi 1990-luvun alussa. Tuolloin 12-vuotias Beah pakotettiin lapsisotilaaksi. Hänen vanhempansa ja veljensä tapettiin. Seuraavaksi hänet itsensä pakotettiin tappamaan. Komentajat tekivät selväksi jo ensimmäisenä päivänä, että pitää joko tappaa tai tulla itse tapetuksi. Kaiken menettäneet pojat on helppo aivopestä sotilaiksi. Pelkoa voidaan myös eliminoida huumeiden avulla. Ajan myötä sodasta tulee arkea ja jonkun tappaminen tai näkeminen kuolleena ei enää vaikuta.

Beah oli kuitenkin onnekkaampi kuin moni muu, sillä hän pelastautui Unicefin leirille. Vaikka Beah ei voi unohtaa tapahtumia, hän oppii kuitenkin vähitellen elämään niiden kanssa.

Tällä hetkellä maailman väkivaltaisissa konflikteissa taistelee arviolta 300 000 lasta. Mukana on niin tyttöjä kuin poikia. Kaikki heistä eivät osallistu suoraan aseellisiin selkkauksiin, vaan heitä käytetään myös vakoojina, viestinviejinä, huolto- ja vartiointitehtävissä, kantajina, palvelijoina sekä seksiorjina.

Lapsisotilaat (Unicef): www.unicef.fi/lapsisotilaat

Lapsisotilaat (Pelastakaa Lapset ry): www.pelastakaalapset.fi/lapsen-oikeudet/lapsisotilaat.php

Lapset sotilaina: www.rauhanpuolustajat.org/vakivaltapelit/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=13&Itemid=2

Leikin loppu: www.like.fi/kirja.php?detail_id=4067

Kehy - ylioppilaskuntien kuuma peruna

Opiskelijoiden mukaan saaminen ja kehy-toiminnassa pysyminen puhuttivat tänään SYL:n kehy-tapaamisessa. Mitään uutta kekustelussa ei sinällään tullut esille. Keskusteltiin kehy-toiminnan näkyvyyden tärkeydestä, matalan kynnyksestä, tiedottamisesta, sitoutamisesta, osallistamisesta ja fasilisoinnista.

Ongelmaksi nähtiin mm. se, että kehy-toiminnan näkyvimmät henkilöt ovat niitä, jotka ovat olleet pitkään mukana ja tuntuvat tietävän kaiken. Uusien on tällöin vaikea tulla mukaan, kun tuntuu, ettei tiedä mistään mitään. Totta on myös se, että kehy-ihmiset usein pitävät itseään varsin tiedostavina ihmisinä ja saattavat tästä syystä katsoa nenänvartaan pitkin niitä, jotka eivät kenties ole aivan yhtä tiedostavia. Tästä pitäisi päästä pois.

Kehy-tiedotksesta keskusteltaessa esille tuli varsin negatiivinen ja ongelmakeskeinen näkemys. Esille nousi lähinnä se, miten etenkin edustajistojen keskuudessa osa porukasta aina hannaa kehy-toimintaa vastaan. Porukkaa ei saada kiinnostumaan asiasta, mistä syystä ennakkoluulot elävät ja uudet avaukset koetaan uhkaaviksi. Toki kaikkia ei voi vaatia kehystä kiinnostumaan.

Ehkä osa syynä negatiiviseen kuvaan oli se, ettei ylioppilaskunnissa juuri ole mietitty kehy-tiedotusta - ei ainakaan pitemmällä aikajänteellä. Tiedotus on keskittynyt lähinnä kehy-viikkojen yhteyteen sekä erilaisiin lehtiin ja liitteisiin. Mitään linjauksia ei ole. Ylioppilaskuntiin olisi itseasiassa varsin hyvä saada pitempijänteisiä suunnitelmia siitä, mitkä asiat ovat tärkeimpiä ja mihin ensisijaisesti tulisi painottaa. Se toisi toimintaan lisää ammattimaisuutta ja lisäisi vaikuttavuutta.

Toisaaltaan ylioppilaskunatoimijoiden nopea vaihtuvuus asettaa omat haasteensa toiminnalle. Nyt toiminta rakentuu pitkälti sen mukaan, mikä kulloisiakin toimijoita kiinnnostaa, eikä tätä voida tai edes tule muuttaa. Toiminann on oltava toimijoidensa näköistä ja näille mielekästä. Jonkinlaiset painopisteet ja visiot voisivat kuitenkin olla hyödyksi.

Päivän viimeinen aihe käsitteli sitä, miten ylioppilaskuntien kehy-kriitikoille tulisi argumentoida toimintaa. Vielä 60-70-luvulla ylioppilasliikkeellä oli vahva solidaarisuuden tavoite. Kadulla oltiin valmiita marssimaan milloin minkin ryhmän puolesta. Nyt kehy-toiminta koetaan uhkaavana ja automaatiojäsenyyden nähdään monesti mahdollistavan vain suoraan opiskelijoihin liittyvän toiminnan. Kuitenkin yliopistolaissa ylioppilaskuntien tehtäviksi määritellään mm. opiskelijoiden yhteiskunnallisten, sosiaalisten ja henkisten pyrkimysten edistäminen. Tämän sisään voidaan myös lukea kehy-toiminta.

Itse näen kehy-toiminnan osana ylioppilasliikettä. Ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa meihin kaikkiin. Sille tuntuu myös olevan jatkuvasti kysyntää. SYL:ssä kehitysyhteistyötä on tehty jo 1950-luvulta lähtien - jo ennen Suomen valtiota!

Nyt voi jännityksellä jäädä seuraamaan, hyväksyykö SYL:n liittokokous toimintasuunnitelmassa olevan esityksen, jonka mukaan 0,7 prosenttia SYL:n tuloista ohjattaisiin kehitysyhteistyöhön.

Let us all dress in red tomorrow!

In support of our incredibly brave friends in Burma: may all people around the world wear a red shirt on Friday, September 28. Please forward.

Myanmar taikka Burma, miten sen kukin haluaa ottaa, on viime päivinä ollut tiiviisti esillä mediassa. Elokuussa alkanut liikehdintä vastusti polttoaineiden äkillistä hinnankorotusta. Viikko sitten munkit ottivat johdon. Maanantain mielenosoituksiin Yangonissa ja muissa asutuskeskuksissa osallistui silminnäkijöiden arvion mukaan useita kymmeniätuhansia ihmisiä. Eilen sotilasjuntta vastasi mielenosoituksiin väkivallalla; ihmisiä kuoli, loukkaantui ja pidätettiin.

Päivä päivältä laajenevat vastalausemarssit herättävät kysymyksen, toistuvatko Burmassa vuoden 1988 tapahtumat, jolloin arviolta kolmetuhatta ihmistä otettiin hengiltä.

Tilanne on kuitenkin hieman eri. Burman demokratiaa vaatineen kansannousun kärkenä olivat vuonna 1988 opiskelijat, jotka oli suhteellisen helppo eristää. Nyt marssien johtoon ovat asettuneet buddhalaiset munkit, joiden moraalinen arvovalta on aivan toista luokkaa. Juntan on vaikeampi turvautua väkivaltaan heitä kuin tavallisia kansalaisia vastaan.

Toiseksi Myanmarin tärkein ulkomainen kumppani Kiina on tiettävästi alkanut painostaa junttaa pidättymään äärimmäisyyksistä. Kiina valmistautuu ensi kesän olympiakisojen isännäksi. Se ei halua naapuristoonsa ensi luokan kriisiä, joka voisi arkana hetkenä tahrata sen omankin maineen.

Erona kahdenkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin on myös se, että nyt länsimainen media seuraa taukoamatta maan tapahtumia. Vaikka juntta on yrittänyt säilyttää täydellisen uutispimennyksen, on vastalausemarsseista saatu ulkomaille päivittäin tietoa ja kuvia. Voimakas kansainvälinen painostus onkin luultavasti ainoa keino, jolla maan kenraaleihin voidaan jossakin määrin vaikuttaa.

Burmaa hallitseva sotilasjuntta kaappasi vallan vuonna 1962. Vuonna 1989 maata hallinnut sotilasjuntta muutti Burman Myanmariksi. Monet maat, mm. USA, Kanada ja Iso-Britannia käyttävät siitä kuitenkin yhä nimitystä Burma. Euroopan unioni on päätynyt kompromissimuotoon Burma/Myanmar. Burman vapauden symboliksi noussut Aung San Suu Kyi toivoo maata kutsuttavan yhä Burmaksi

Perusteita vallalleen sotilasjuntalla ei ole ollut enää vuosiin. Kuukausittaiset voimaa uhkuvat sotilasparaatit pitävät kuitenkin kansan aisoissa. Sotilasjuntan mahti horjahti viimeksi vuonna 1990, jolloin se salli järjestää parlamenttivaalit. Suu Kyin johtama Kansallinen demokratialiitto (NLD) sai äänivyöryn, mutta sotilasjuntta mitätöi tuloksen.

Burman vapautta vaativan liikkeen valovoimaisin johtaja on Aung San Suu Kyi, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991. Suurimman osan vaalien jälkeisestä ajasta hän on viettänyt juntan määräämässä kotiarestissa. Aung San Suu Kyin määrätietoinen ja väkivallaton taistelu Myanmarin sotilasdiktaturiaa vastaan on yksi aikamme suurimmista sankaritarinoista. Aung San Suu Kyi olisi voinut jatkaa turvallista keskiluokkaista elämäänsä Englannissa, mutta sen sijaan hän päätti uhrata kaiken - perheensä, henkilökohtaisen vapautensa - taistellakseen kansansa demokraattisen oikeuksien puolesta.

Viime lauantaina Aung San Suu Kyi antoi oman suuren arvovaltansa mielenosoittajien käyttöön tapaamalla liikkeen edustajia kotinsa edustalla.

Tällä hetkellä valtaa tavoittelee kolme ryhmittymää: sptilaat, oppineet ja munkit. Armeijaa vastustanut oppositio liike on alkanut vuoroin yliopistolta ja luostareista. Tähän mennessä armeija on kerta toisensa jälkeen tukahduttanut mielenosoitukset. Burman vankiloissa viruu lähes 1 300 poliittista vankia, joiden joukossa on kansanedustajia, kirjailijoita, buddhalaismunkkeja ja demokratialiikkeen aktivisteja. Kansalta puuttuvat edelleen ihmisoikeudet, kuten oikeus poliittisen toimintaan tai jopa sananvapauteen.

So, let us all dress in red and hope and pray that there will not be to much blood shed in Burma on Friday.

Syksyisiä kuulumisia

Syksy on tullut ja on taas aika palata opintojen ja järjestöelämän piiriin. Kesä ympäristöministeriössä oli mukava ja opettavainen. Oli myös hieno huomata, miten itse valkoposkihanhi-tiedote herätti median huomiota ja kiinnostusta. Aiheeseen tarttuivat ainakin Helsingin Sanomat, Ylen aamu-tv, Uutislehti 100 ja STT.

Ympäristöministeriötä voi lämpimästi suunnitella kaikille ympäristöasioista kiinnostuneille harjoittelupaikaksi. Etenkin viestintäyksikössä sai hyvän kuvan koko ministeriön toimialasta, sillä tioedotteet ja tiedotustilaisuudet käsittelivät laidasta laitaan kaikkea mahdolista eläimistä rakentamiseen, luonnonsuojelualueisiin ja direktiiveihin.

Helsingissä tapahtuu paljon, mutta silti oli mukava palata takaisin Joensuuhun. Taiteiden yössä riitti ihasteltavaa. Varsin hieno esitys oli australialaisen Strange Fruit -ryhmän esitys eduskuntatalon edessä. Tokoinrannalla pääsi tukemaan Unicefin toimintaa sytyttämällä kynttilöitä elokuiseen loppukesän iltaan. Lisäksi esillä oli kuvia perheistä ympäri maailmaa.30.8. rautatieaseman pihalla jaettiin Pirkan päivän kunniaksi ohikulkijoille Reilun kaupan kukkia.

Valkoposkihanhikonflikti

Valkoposkihanhet ovat lokkien ja susien ohella varsin mielenkiintoinen eläimiin liittyvä konflikti. Ympäristöministeriö julkaisi äskettäin tuoreen tutkimuksen valkoposkihanhista pääkaupukieudulla.

Tutkijoiden mukaan luonnonsuojelulailla rauhoitettuihin lajeihin kuuluva valkoposkihanhi on tullut jäädäkseen. Sen rauhoitussäännöksistä voidaan poiketa vain, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei löydy.

Valkoposkihanhet ovat olleet tuttu näky Helsingin ja Espoon puistonurmikoilla 1990-luvun alusta lähtien. Suomen luontoon laji on kuulunut koko jääkauden jälkeisen historian ajan, sillä ne muuttavat maamme kautta arktisille pesimäalueille.Vähitellen osa kannasta on kotiutunut muuttoreittinsä varrelle Itämerelle. Viime vuosina kanta on kasvanut voimakkaasti ja kasvun odotetaan jatkuvan, tosin edellisvuosia hitaammin. Lisäksi valkoposkihanhet levittäytyvät rannikkoa myöten väljemmille pesimä- ja laidunalueille lähikuntiin, kuten Sipooseen ja Kirkkonummelle.

Ongelmalliseksi valkoposkihanhien aseman pääkaupunkiseudulla tekee niiden aiheuttamat esteettiset haitat. Valkoposkihanhet likaavat ulosteillaan puistonurmikkoja ja uimarantoja, mikä haittaa alueiden virkistyskäyttöä. Ulosteiden pelätään lisäksi levittävän tauteja ja poikasiaan puolustavat emot koetaan uhkaavina ja pelottavina. Tutkijoiden johtopäätös kuitenkin on, että kannan keinotekoiseen rajoittamiseen ei toistaiseksi ole tarvetta, vaan asiaan voidaan puuttua pehmein keinoin.

Ongelmallisiksi koettujen nurmialueiden laidunnuspainetta voidaan vähentää käyttämällä samanaikaisesti monia eri keinoja. Ympäristöä muokkaamalla saadaan aikaan pitkäkestoisin vaikutus. Ihanteellinen ratkaisu on hanhille huonosti kelpaavan nurmiseoksen käyttö, mutta seoksen kehittäminen vaatisi runsaasti työtä. Helpompi ja nopeampi keino olisi vähentää alueiden avoimuutta pensasistutuksin. Jo matalatkin istutukset hankaloittavat hanhien ympäristön tarkkailua ja saavat ne kokemaan alueen turvattomaksi. Pienialaisten alueiden virkistyskäyttöä voidaan lisäksi parantaa ulosteita keräämällä.

Jos ympäristön muokkaus ei onnistu tai ole riittävän tehokasta, voidaan rannan tuntumassa sijaitsevia alueita osittain aidata. Poikasaikaan valkoposkihanhet voivat käyttää vain alueita, jotka sijaitsevat rannan välittömässä läheisyydessä. Tällöin hanhet joutuvat tyytymään aidatun alueen vedenpuoliseen osaan. Valkoposkihanhille voidaan myös perustaa "vaihtoehtoisia" ruokailualueita sellaisiin kohteisiin, joissa hanhien laidunnusta ei koeta suurena ongelmana. Hanhille varattuja nurmikkoja tulisi hoitaa, sillä hyvin hoidetut nurmikot houkuttelevat hanhia pois muilta alueilta ja ruokkivat suuremman yksilömäärän kuin huonokuntoiset alueet.

Valkoposkihanhien karkottaminen ei tutkijoiden mukaan kannatta, sillä siihen kuluu aikaa ja rahaa. Lisäksi lintujen perusteetonta häiritsemistä tulee välttää. Valkoposkihanhia kannattaakin karkottaa vain erityiskohteilta. Mahdollinen karkottaminen kuuluu alueesta vastaavalle henkilökunnalle, jonka on haettava tarvittavat luvat alueelliselta ympäristökeskukselta.

Tiivis yhteistyö pääkaupunkiseudun kaupunkien ja kuntien välillä auttaa ongelman ratkaisussa, sillä valkoposkihanhet eivät tunne kuntarajoja. Yhteiset pelisäännöt ja ohjeistukset hanhihaittojen torjunnasta olisivat hyvä alku valkoposkihanhikannan hoidolle. Hyvin suunnitelluilla ja hoidetuilla ruokailualueilla sekä hanhien suunnitelmallisella karkotuksella ongelmallisimmiksi koetuista kohteista saadaan huomioitua sekä ihmisten että valkoposkihanhien näkökulma.

Huuhkaja ilahdutti ympäristöministeriön pihalla

Huuhkaja ilahdutti toissapäivänä ja tänään ympäristöministeriön työntekijöitä. Tiistaina huuhkaja istui kaikessa rauhassa vaahterassa häiriintymättä valokuvaajista tai sitä ihmettelevästä väestä. Ja tänään se istuskeli katon harjalla aivan neljännen kerroksen työhuoneen ikkunan edessä :)

Cityhuuhkajat asettuivat Helsinkiin 2005. Kaupunkeihin huuhkajat ovat siirtyneet helpon ravinnon toivossa. Täällä niille on tarjolla mm. kaneja, rottia, lokkeja ja variksia. Aroista erämaalinnuista cityhuuhkajat poikkeavat suuresti, sillä ne eivät tunnu pelkäävän ihmisiä. Huuhkajista onkin havaintoja ympäri kaupunkia. Erityisesti pyhien paikkojen on huomattu kiehtovan huuhkajia, sillä niitä on tavattu mm. Töölön Kristuskyrkanin tornista ja Hietaniemen uuden kappelin tornista. Lisäksi havaintoja on tehty mm. parvekkeelta Kaisaniemessä ja Helsingin olympiastadionilla. Stadionin A-katsomosta päivystävä Bubi-huuhkaja ilahdutti yleisöä komeilla kaarroksillaan jalkapallon EM-karsintaottelussa kesäkuussa.

Helsingissä oli viime ja toissa vuonna viisi huuhkajaparia. Molempina vuosina varmistettiin yksi pesintä. Pieniä huuhkajia putkahti maailmaan Vallisaaressa, jossa huuhkajapari pesi kalliojyrkänteellä. Muiden pariskuntien pesiä ja poikasia ei ole löydetty etsinnöistä huolimatta. Todennäköisesti pesäpaikat sijaitsevat kattojen koloissa katseilta piilossa.

Helsingin huuhkajat viihtyvät keskustan tuntumassa, laita-alueet eivät niitä niinkään kiinnosta. Syynä on ravinnonsaanti: keskustan tuntumassa vilisee rottia ja kaneja, joita molempia huuhkaja nappaa mieluusti murkinakseen. Helsingissä on 4-6 koirashuuhkajan elinpiiriä. Reviirien määrä on vain arvio. Yksi huuhkajareviiri sijaitsee Santahaminan-Vallisaaren sotilasalueella, toinen kattaa Laajasalon ja Kulosaaren, kolmas on Sörnäisissä ja neljäs Hietaniemen ja Salmisaaren alueella. Viides elinpiiri saattaa olla Viikissä ja kuudes Munkkivuoren ja Talin alueella. Helsingin huuhkajat vierailevat myös naapurikaupungeissa, sillä huhuilijoista on tehty havaintoja mm. Tapiolassa.

Huuhkajahavainnoista Helsingissä voi lähettää tietoja kaupunkihuuhkajaryhmän johtajalle Raimo Seppälälle osoitteeseen raimo.seppala@nic.fi

Rakennuksilta vaaditaan energiatodistusta tulevaisuudessa

Tänään järjestettiin tiedotustilaisuusrakennusten energiatehokkuudesta valtioneuvoston linnassa. Paikalla oli toistakymmentä toimittajaa pääasiassa rakennus- ja kiinteistöalan lehdistä, mutta myös STT:ltä ja Helsingin Sanomista. Tiedotustilaisuudessa puhuivat asuntoministeri Jan Vapaavuori ja rakentamisen kehittämisjohtaja Helena Säteri.

Ympäristöministeriön tänään antama asetus rakennusten energiatodistuksesta helpottaa asunnon ostajia ja vuokraajia. Todistus kertoo yhdellä silmäyksellä, millainen energiankulutus esimerkiksi eri asunto-osakeyhtiöissä on. Vapaavuoren mukaan energiatodistus auttaa kotitalouksia vertailemaan samantyyppisten rakennusten energiankulutusta ja ohjaa mahdollisimman energiapiheihin valintoihin.

Uudisrakennusten kohdalla asetus tulee voimaan ensi vuoden alusta. Jo olemassa oleviin rakennuksiin energiatodistus ei tule pakolliseksi muutoin kuin myynti- tai vuokraustilanteissa. Olemassa olevien rakennusten myynnin ja vuokrauksen kohdalla asetus astuu voimaan vuotta myöhemmin. Energiatodistusta ei kuitenkaan vaadita omakotitaloista ja alle kuuden asunnon rakennuksista, sillä pienten asuntojen energiankulutus kertoo enemmän ihmisistä, jotka talossa asuvat, kuin rakennuksen energiatehokkuudesta. Energiatehokkuuteen päästään muun muassa tiiviillä ikkunoilla ja vuorauksilla.

Lisää aiheesta löytyy osoitteesta www.ymparisto.fi/energiatodistus

Saa nähdä, mitä aiheesta kirjoitetaan. On varsin mielenkiintoista nähdä tämä puoli uutisten synnystä ja seurata, mitä toimittajat pitävät tärkeänä ja mihin he tarttuvat.

Viime viikolla olin seuraamassa tiedotustilaisuutta Venäjä-Saksa maakaasuputkihankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin etenemisestä. Pääpainona oli asiantuntijoiden yhteisymmärryksen löytymisestä Itämeren maakaasuputken ympäristöarvioinnin tutkimusmenetelmistä. Kyseessä oli siis positiivinen uutinen, ei aina negatiivissävytteinen ympäristön tuhosta tai saastumisesta kertova uutinen.

Kaasuputkihankkeen ympäristövaikutusten kannalta kriittisimmät vaiheet liittyvät sen rakentamiseen. Siksi juuri rakentamisen aikaisten ympäristövaikutusten arviointi on tehtävä erityisen huolellisesti. Suomenlahti on pohjanmuodoltaan hyvin vaihteleva, mistä syystä eri linjausvaihtoehtojen ympäristövaikutukset voivat olla keskenään aivan erilaisia. Tutkittavaa linjaa on nyt laajennettu ekologisesti kestävien ratkaisujen löytämiseksi ja huolta aiheuttaneista ruoppaussuunnitelmista on luovuttu.

Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta (16.6.) painottaen Nord Stream –yhtiön aikeita luopua meren pohjan ruoppaamisesta ja räjäytyksistä. Ruoppaus olisi pöllyttänyt Itämeren pohjan sedimenttejä ja sinne kerääntyneitä ympäristömyrkkyjä. Lisäksi kerrotaan, että Venäjältä Saksaan kulkevan maakaasuputken linjausta mietitään uudelleen. Muita tiedotustilaisuuteen pohjaavia uutisia en ole vielä onnistunut näkemään.

Teerijärven naurulokkikonflikti

Viime viikolla ministeri Lehtomäki vieraili Kruunupyyn Teerijärvelle. Pääsin laatimaan vierailusta ihka ensimmäisen tiedotteeni. Kyseessä on varsin mielenkiintoinen konflikti, jossa paikalliset asukkaat kokevat naurulokkien suuren määrän rasitteeksi. Lokit likaavat ympäristön ja järviveden ulosteillaan ja aiheuttavat meteliä. Naurulokit ovat kuitenkin uhanalainen laji, mistä syystä niitä ei voi hävittää alueelta.

Kruunupyyn Teerijärven lähialueilla arvioidaan pesivän 11 000 – 15 000 naurulokkiparia, mikä on lähes 20 prosenttia koko Suomen kannasta. Naurulokkikannat keskittyvät Teerijärvellä pienelle alueelle aivan kirkonkylän taajaman tuntumaan. Paikalliset asukkaat kokevat naurulokkien aiheuttavan melua ja tautiriskiä, heikentävän uimavesien laatua, kuormittavan ympäristöä ulosteillaan sekä näin heikentävän asukkaiden hyvinvointia ja viihtyisyyttä.

Teerijärven metsästysseura Terjärv Jaktförening r.f haki viime vuoden huhtikuussa Länsi-Suomen ympäristökeskukselta poikkeuslupaa luonnonsuojelulaista pienentääkseen naurulokkikolonioita. Ympäristökeskus hylkäsi hakemuksen tämän vuoden huhtikuussa. Ympäristökeskuksen mielestä naurulokkien aiheuttamia vahinkoja kyetään ehkäisemään muutoinkin kuin kantaa pienentämällä, esimerkiksi vaikeuttamalla naurulokkien ravinnonsaantia turkistarhoilta. Myöskään naurulokkien aiheuttamia haittoja ympäristölle ei pystytty ympäristökeskuksen mukaan osoittamaan riittävästi.

Metsästysseura valitti yhdessä paikallisen kalastusseuran Terjärv Fiskelag:n kanssa asiasta Vaasan hallinto-oikeuteen huhtikuun lopulla. Tällä hetkellä tilanteeseen odotetaan hallinto-oikeuden ratkaisua ja jatko riippuu sen päätöksestä.

Naurulokkikannat ovat Suomessa vähentyneet 1970-luvulta lähtien, jonka takia naurulokki on luokiteltu Suomessa uhanalaiseksi lajiksi. Syynä kannan vähenemiseen ovat ympäristömuutokset, jätehuollon ja jätevesien puhdistuksen paraneminen, maatalouden tehostuminen, ravinnon saannin vaikeutuminen sekä lokkeja saalistavien pienpetojen, kuten minkin lisääntyminen.

Teerijärvellä lokkikannan runsauteen ovat Länsi-Suomen ympäristökeskuksen tekemien selvitysten mukaan syynä muun muassa järven rehevä kasvillisuus ja runsas eliöstö. Taustalla on myös Keski-Pohjanmaan jokivesistöjen tulvasuojelu- ja järjestelytyöt, jotka ovat nostaneet järvien pintaa ja tehneet niistä sopimattomia pesimisalueita naurulokeille. Tämä on saanut lokkiyhdyskunnat siirtymään muualle.

Lehtomäki on antanut Länsi-Suomen ympäristökeskukselle toimeksiannon pikaisesti koota yhteen paikalliset sidosryhmät ympäristöhallinnon kanssa. Yhteistyössä on löydettävä sellaisia pehmeitä keinoja, joilla lokkiongelmaa voidaan helpottaa ilman suojeluun kajoamista.

Ympäristökonfliktit ovat siitä mielenkiintoisia, että niissä törmäävät monet eri intressit. Niiden sovittelu ja ratkaisujen löytäminen vaatii kaikkien osapuolien panosta.

Kesäisiä kuulumisia

Reilu viikko on pakerrettu korkeakouluharjoittelussa ympäristöministeriön viestintäyksikössä. Alku meni opetellessa ja totutellessa talon tavoille. Nyt työnkuva ja ministeriö alkaa kuitenkin vähitellen hahmottua. Samoin kuin sokkeloinen, kolmen rakennuksen lävistävä ministeriö. Alku oli aikamoista seikkailua sen suhteen, löytääkö oikeaan paikkaan vai ei :)

Ministerit Paula Lehtomäki ja Jan Vapaavuori asustavat samassa kerroksessa viestintäyksikön kanssa. Hieman käsitystä ministerien työstä on tarjonnut perehtyminen sellaisten tapahtumien tiedottamisen, joihin ministerien odotetaan osallistuvan. Aikataulut on mietittävä tarkalleen, sillä ylimääräistä aikaa ministerien tiukoissa aikatauluissa ei ole. Lisäksi tulee miettiä, mitä he puhuvat ja valmistella pohjaa puhetta varten. Päänvaivaa tuottaa myös miettiä ja ennakoida tilanteita, mistä joku yleisössä oleva voi kysyä. Monet ympäristönsuojeluun liittyvät asiat herättävät monesti tunteita puoleen jos toiseenkin.

Viime viikon alku meni aikalailla moreenitietojen ajamisessa nettiin. Samalla tulivat tutuiksi mitä eriskummalisimmat paikannimet. Kyseessä oli selvitys valtakunnallisesti arvokkaista moreeniesiintymistä. Selvitykseen valituista 2 500 kohteesta tarkistettiin maastossa 1 369 muodostumaa, joista 607 arvioitiin valtakunnallisesti arvokkaiksi. Lisää tietoa löytyy ympäristöhallinnon sivuilta www.ymparisto.fi/moreenimuodostumieninventointi.

Työtehtäviini kuuluu muun muassa tuurata kesälomalla olevia, päivittää intranettiä, kirjoittaa pieniä uutisia ja tiedotteita sekä päivittää ja laatia luonnoksia ympäristöhallinnon yleiseen esitteeseen, ympäristöministeriön omaan esitteeseen ja YHA:n yhteystietoesitteeseen.

Eilen tuli lopultakin tietoa uuden KENKKU:n eli SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnan valinnasta. Itse pääsen nyt tätä kautta tutustumaan SYL:n kehitysyhteistyöhön lähemmin. Kovin naispainotteinen on vain koko elin, sillä kaikki kymmenen KENKKU:n hallituksen jäsentä ovat naisia. Katsotaan, mitä syksy tuo tulleessaan, sillä toimikausi alkaa syyskuussa.

Maailma tuli kylään jälleen kerran

Helsingissä järjestettiin viikonloppuna kahdeksatta kertaa Maailma kylässä festivaali. Paikalla oli 300 järjestöä esittäytymässä ja jakamassa tietoa globaaleista kysymyksistä. Paikalla pystyi muun muassa pelaamaan ihmisoikeuspeliä, allekirjoittamaan vetoomuksia, osallistumaan kilpailuihin sekä shoppailemaan ekologisesti. Tarjolla oli myös eri kulttuurien ruokaa.

Tapahtuma alkoi vip-tilaisuudella jo perjantai-iltana. Tarjolla oli pientä purtavaa sekä musiikkiesityksiä. il Murran lisäksi tilaisuudessa kuultiin guatemalalaista Ranferí Aguilaria. Aguilar on perehtynyt mayojen käyttämiin soittimiin yhdistellen niitä kitaraan ja ihmiskehosta lähteviin ääniin.
Lauantaina kävijämäärä jäi noin 20 000 sateisen sään vuoksi. Tosin tämä oli jossain mielessä myös hyvä, sillä messuista sai enemmän irti, kun pystyi vapaammin kiertelemään ja tutustumaan pöytien ja kojujen sisältöön.

Kun perjantaina vaadittiin kansanedustajia tekemään lupauksia, niin viikonloppuna kuka tahansa pystyi tekemään oman lupauksensa Kepan pisteellä. Lupauksia pystyi tekemään muun muassa joukkoliikenteen ja polkupyöräilyn suosimisesta sekä Reilun kaupan tuotteiden ostamisesta. Itse lupasin globbarihaastattelussa Taiga-lavalla seurata, pitävätkö kansanedustajat antamansa lupaukset tällä vaalikaudella. Täytyy kai ainakin itse yrittää pitää lupauksensa :)

Lauantai-ilta jatkui samalla teemalla , kun kokoustimme ensimmäistä kertaa SONK:n kehy-työryhmällä. Mietimme muun muassa SONK:n tulevaa kehy-toimintaa ja kehy-teemoja edarivaaleja silmällä pitäen.

Sunnuntaina festivaalit tekivät päiväkohtaisen kävijäennätyksen 50 000 kävijällä. Itse kävin vain pyörähtämässä alueella ja totesin ihmismäärän aivan liian suureksi. Eteneminen tai kojujen lähelle pääseminen oli varsin hidasta ja työn takana. Hienoa kuitenkin, että niinkin moni ihminen tapahtumaan osallistui ja kenties tunsi myös jotakin kiinnostusta itse asiaa kohtaan.
Lisää tietoa löytyy osoitteesta www.maailmakylassa.fi

il Murran ja maasait

Maailma kylässä festivaaleilla esiintyi kuusihenkinen maasai-yhtye il Murran. Yhtyeen afrikkalaista laulua ja tanssia pääsi seuraamaan niin massaglobbauksssa, festivaalien vip-tilaisuudessa sekä itse festivaalissa. il Murran -nimi tarkoittaa moraania ja viittaa aikaan, jona poika kasvaa mieheksi(17-25 vuotias). Moraanit toimivat tämän etnisen alkuperäiskansan sotureina. il Murranin jäsenet asuvat Maasai Maran luonnonpuistoon rajautuvalla Trans Maran alueella Länsi-Keniassa. Musiikkityyli syntyy yhden laulajan toimiessa laulunjohtajana ja muiden säestäessä häntä tietyllä hokemalla. Hokeman soinnista syntyy myös säestävä harmonia. Säestys perustuu matalaan kurkkuääneen.

Mielikuva punaviittaisesta, pitkähiuksisesta ja helmikoruilla koristetusta maasai-sotilaasta on monelle tuttu. Maasaita näkyi katukuvassa Morogorossa päivittäin. Heidät tunnisti pitkästä ja hoikasta olemuksesta sekä punaisesta heimoasusta.

Maasait tai masait ovat itäafrikkalainen paimentolaiskansa, joka elää pääosin Kenian ja Tansanian alueella. Maasait ovat onnistuneet säilyttämään oman kulttuurinsa ja luonnonläheisen elämäntapansa huolimatta modernistuvasta maailmasta ympärillään. Maasaiden lukumääräksi on arvioitu noin 900 000, joista noin 350 000–450 000 asuu Keniassa. Tarkkoja lukuja ei kuitenkaan ole olemassa.

Mielenkiintoista maasai-kulttuurissa ovat naudat. Maasait uskovat Ngai-jumalaan, joka antoi kaiken karjan maasaille. Tästä syystä kaikki muut nautoja kasvattavat ihmiset ovat varastaneet eläimensä heiltä. Vuosisatojen ajan tämä uskomus on johtanut verisiin, ihmishenkiä vaatineisiin yhteenottoihin muiden alueen heimojen kanssa, kun maasait ovat suojelleet "omaisuuttaan". Lisäksi maasaiyhteisössä miehen arvo- ja vaikutusvalta mitataan hänen tekemiensä lasten, vaimojen ja omistamiensa eläinten määrässä. Mies, jolla on alle viisikymmentä nautaa on köyhä.

Nykyisin karjankasvatus on vaikeutunut, sillä Masaai Maran ja Seregnetin luonnonpuistot ovat laajentuneet maasain perinteisille laidunalueille. Safarialueilla monet maasait ovat joutuneet luopumaan paimentolaisuudesta ja perustaneet turistikyliä, joissa sotilaat laulavat ja tanssivat ja naiset myyvät koruja.

Maasaista ja heidän kulttuuristaan oli mielenkiintoinen artikkeli maalis-huhtikuun Mondo-lehdessä. Artikkeli on osittain luettavissa osoitteessa www.mondo.fi/207/KvelysafariKeniassa.htm

Varsin hyvä sivu maasaista ja il Murranista on www.ilmurran.com/index.html. Samaisessa osoitteessa voi myös kuunnella il Murranin musiikkia ja katsoa yhtyeestä videoita. Maasaista löytyy myös tietoa osoitteista www.laleyio.com/maasai.html ja www.taksvarkki.fi/tansania/tansania/etniset-ryhmat.html

Massaglobbaamassa

Perjantaina eduskunnan lisärakennuksen eteen kokoontui noin 150 globbaria eri puolilta Suomea tapaamaan kansanedustajia. Lopputulos oli onnistunut, sillä yli puolet edustajista saatiin globattua. Tämä oli reippaasti yli alkuoletusten. Keskusteluja globaaleista kysymyksistä käytiin yhteensä 108 kansanedustajan kanssa ja heistä 78 täytti lupauskortin. Tapaamisissa edustajia pyydettiin rastittamaan yhdeksänkohtaisesta lupauskortista ne konkreettiset teot, jotka he aikovat toteuttaa kuluvan vaalikauden aikana.

Suosituimpia lupauksia olivat muun muassa kehitysyhteistyöntehokkuuden ja määrärahojen kasvun varmistaminen sekä eduskunnan väestö- ja kehitystyöryhmän sekä Lasten puolesta -verkoston tapahtumaan osallistuminen. Yli puolet lupasi huomioida ilmastonmuutoksen torjumisen päätöksenteossaan.

Tapahtuma herätti eniten mielenkiintoa SDP:n, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien keskuudessa, joiden edustajista yli 70 prosenttia tuli paikalle keskustelemaan globbarien kanssa. Vähiten mielenkiintoa oli Kokoomuksella ja Perussuomalaisilla.

Pohjois-Karjalasta meitä oli paikalla neljän hengen porukka. Globbaus meni varsin hyvin näin jälkikäteen ajatellen, vaikka tilannetta olikin vaikea hahmottaa heti paikanpäällä. Globbaukseen oli kuitenkin jo vuoden verran valmistuttu ja puhuttu ja sitten koko tilanne oli ohi parissa tunnissa.

Tapasimme neljä kuudesta Pohjois-Karjalan edustajasta. Ministeri Vehviläinen oli jo aiemmin ilmoittanut, ettei pääse paikalle. Kokoomuksen Pekka Ravia odottelimme, mutta häntä ei paikalla näkynyt. Ensin globbauspisteellämme vierailivat keskustan Eero Reijonen ja Hannu Hoskonen. Molemmat myöskin täyttivät lupauskortin. Lupauskortissa olleeseen maataloudenvientitukien poistamiseen liittyvään lupaukseen molemmat tarttuivat, vaikka emme aihetta itse lähteneet heille esittelemään. Saimmekin globbauksen ohessa selvityksen maataloustukien välttämättömyydestä meille :)

SDP:n Lauri Kähköseltä sen sijaan oli mahdoton saada puristettua lupauksia. Esimerkiksi lupaus, jossa vaadittiin edustajaa selvittämään, miksi Suomi ei ole ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lapsikauppaa, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa koskevaa lisäpöytäkirjaa sai Kähköseltä kannatusta ja hän sanoi selvittävänsä asian. Lupauksessa kuitenkin odotettiin selvittämisen lisäksi sen ratifioimisen vaatimista ja tähän Kähkönen ei halunnut sitoutua. Puoluetoveri Esa Lahtela sen sijaan lupasi sitoutua kaikkiin yhdeksään lupauskortin lupaukseen. Myös SDP:n edustajat tarttuivat maatalouden vientitukien poistamiseen, mutta hahmottivat myös niiden vaikutuksen kehitysmaille.

Etenkikn ilmastonmuutoksen torjuminen ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ratifioiminen saivat Pohjois-Karjalan edustajilta kannatusta.

Tapahtuman sadasensimmäinen globattu edustaja oli ulkomaankauppa ja -kehitysministeri Paavo Väyrynen. Väyrysestä ei kamalasti saanut irti, mutta 0,7 prosentin tavoitetta hän silti vakuutti kannattavansa.

Kansanedustajille jaettiin tilaisuudessa yli 5 500 terveistä kansalaisilta. Pohjois-Karjalan vaalipiiristä korteja kertyi noin 300 eli 32/10 000 äänioikeutettua kohden. Tulos on vaalipiirikohtaisesti kolmanneksi paras. Edelle menivät vain Ahvenanmaa (63/ 10 000) ja Helsinki (45/10 000).

Kansanedustajat, jotka eivät päässeet paikalle, saavat korttiterveiset sekä lupauskortin postilaatikkoonsa. He voivat palauttaa lupauksensa 8.6.2007 mennessä. Kansanedustajien antamien lupausten toteutumista on tarkoitus seurata kuluvan vaalikauden ajan.

Jälkitunnelmia Tansaniasta

Nyt on kulunut jo muutama päivä Suomessa. Täällä on ollut aikamoista hulinaa ylioppilaskunnan työntekijävalintojen ja lähestyvän massaglobbauksen johdosta.

Loppu matka Tansaniassa sujui hyvin. Lähtö Morogorosta oli varsin haikea. Kävimme Leena-koululla juttelemassa vielä Hellenin kanssa hankkeesta. Saimme koululta lahjaksi kangat eli paikallisen asun. Kanga on eräänlainen suorakaiteen muotoinen huivi, joka solmitaan vyötärölle. Toinen samanlainen "huivi" voidaan kietoa ylävartalon suojaksi. Jos joku kiinnostui enemmän, niin kangasta löytyy tietoa mm. osoitteesta: www.glcom.com/hassan/kanga_history.html#maana

Leena-koululta jatkoimme kuurojen yksikköön. Lapset tulivat meitä heti pihalla vastaan ja kantoivat taas tavaramme toimistoon. Evelyn otti meidät lämpimästi vastaan. meille olisi jopa lähdetty kaupasta hakemaan limsaa, mutta aikataulu ei valitettavasti antanut varaa olla kovin pitkään koululla.

Lahjoitimme Evelynille Suomesta tuodun, vanhan Nokian 3110 -puhelimen. Hän ilahtui siitä uskomattoman paljon, halasi meitä ja kiitti Jumalaa. Selvisi, että Evelyniltä oli kadonnut puhelin edellisenä päivänä, joten lahjamme sattui todella sopivaan saumaan. On jännä huomata, miten kyseinen puhelin herätti suurta iloa, kun täällä Suomessa sitä ei pidettäisi enää minkään arvoisena.

Pääsin Morogorosta Dar es Salamiin Kepan Anne Tarvaisen kyydissä. Matkan varrella näkyi apinoita ja useita pahannäköisiä liikenneonnettomuuksia. Milloin oli mikin rekka tai auto tienvarressa kyljellään. Varoituskolmioiden asemaa ajoivat tielle kootut risukasat.

Dari on 3-4 miljoonan ihmisen kaupunki, josta oli vaikea saada suuren koon vuoksi otetta. Keskustassa on lähinnä virastoja ja pankkeja, sillä se on "siivottu" joitakin vuosia sitten kojuista ja pikkukaupoista.

Dar es Salaam on Tansanian suurin kaupunki, talouselämän keskus ja entinen pääkaupunki. Dari on maan tärkein satamakaupunki, jonka kautta kulkee tavaraa myös naapurissa oleviin sisämaihin. Kaupungissa yhdistyvätkin eurooppalaiset-, afrikkalaiset- ja arabivaikutteet. Dari toimi Saksalaisen Itä-Afrikan pääkaupunkina 1800-luvulla ja Brittien vallan aikana ensimmäisestä maailmansodasta itsenäistymiseen vuonna 1961 kaupunkiin rakennettiin erillisiä asuinalueita eurooppalais- ja afrikkalaissyntyisille kaupunkilaisille. Heimojen välisten erimielisyyksien vuoksi pääkaupunki päätettiin vuonna 1973 siirtää Dodomaan lähemmäs maan maantieteellistä keskipistettä. Siirto on kuitenkin yhä kesken.

Darissa satoi kunnolla pari päivää. Perjantaina näkyi kuitenkin jo sinistä taivasta ja aurinko. Tästä innostuneena suuntasimme heti aamusta reilun puolen tunnin laivamatkan päässä olevalle Bongoay-saarelle. Saari on luonnonsuojelualuetta, mutta sinne voi mennä uimaan ja ottamaan aurinkoa. Saari oli oikea paratiisi vehreine luontoineen, vaaleine hiekkarantoineen ja turkoosine merineen. Paistattelimme auringossa, uimme ja keräsimme simpukan kuoria rannalta. Tosin aurinkovoiteenkäyttö olisi ollut suositeltavaa, sillä viimeinen päivä ja lentomatka olivat varsin tuskaisia palaneella iholla :)

Päivä lasten kanssa

Tänään vietimme kolme tuntia kuurojen yksikössä. Ensin väritimme lasten kanssa muistipelikortteja, jotka laminoimme ja teemme Annikan kanssa illalla valmiiksi, koska koululla laminointikonetta ei voinut käyttaa sähkon puuttumisen vuoksi.

Loppuajan käytimme jo valmiina olleen muistipelin ja hirsipuun pelaamiseen. Lapset pitivat molemmista kovasti ja aloittivat muistipelin yhä uudelleen ja uudelleen. Muistamisen idea ei kuitenkaan ehkä täysin välittynyt heille, sillä jos joku uhkasi muistaa missä jokin kortti oli, joku sekoitti kortit uudelleen. Peli on kuitenkin toimiva opeteltaessa eri asioiden viittomakielisiä merkkejä sekä kirjoitusasua englanniksi ja swahiliksi. Itsekin huomasin, että viittomamerkit jäivät hyvin päähän, kun niitä joutui toistelemaan monta kertaa pelin kuluessa.

Jo kolme tuntia uuvutti taysin ja mietin, onko opettajan tyo todella nain rankkaa. Osittain tama johtuu varmasti kuumuudesta ja neljalla kielella kommunikoinnista, kun joutuu kayttamaan seka suomea, englantia, swahilia etta viittomakielta. Pelkkaan asioiden ilmaisemiseen kuluu rutkasti energiaa.

Kuukausimaksu kyseisella koululla on 13 000 shillinkia. Tasta opetukseen menee 10 000 ja vuokraan 3 000 shillinkia. Opettajien palkka on 150 000 shillinkia kuukaudessa eli noin 80-90 euroa. Opettajat tekevat taalla lisaksi kymmentuntista paivaa. Elinkustannuksiin nahden palkasta tuskin jaa kovin paljoa kateen, silla esimerkiksi kuukaudessa kuluva 0,55 kuutiota vetta maksaa noin 7 300 shillinkia eli noin 5 euroa. Vesi ei edes ole puhdasta ja juomakelpoista, vaikka kylla sita varmaan moni silti juo. Suomessa moinen vesimaara ei riittaisi paivaksikaan. Myos sahko on kallista ja yhden etelaafrikkalaisen omistajan omistuksessa. Nelja lamppua, radio ja pieni televisio tuottavat 54 000 shillingin sahkolaskun kuukaudessa.

Saippuakuplia

Tanaan vietimme paivan kuurojen yksikossa. Pelasimme hirsipuuta ja muistipelia Evelynin ja Stevenin kanssa. Lasten kanssa emme viela tanaan paasseet peleja kokeilemaan, silla heilla oli sellainen ohjelma, johon emme mahtuneet. Mutta huomenna askartelemme muistipelikortteja ja pelaamme lasten kanssa.

Lapset innostuivat valtavasti tuomistamme saippuakuplavalineista. Voi sita riemua ja tappelua saippuakuplien puhaltamisesta. Siina rytinassa talloutuivat koulun kukkasetkin.

Iltapaivalla seurasimme opettajien opetusta. Opimme monta uutta viittomakielen merkkia ja pelasimme hirsipuuta. Esittelimme heille myos muistipeiln, mutta sita pelaamaan meita oli liian paljon.

Mikumi National Park

Eilen kavimme Mikumin kansallispuistossa. Lahdimme matkaan jo puoli viiden aikaan aamulla Leena-koulun minibussilla. Mukana meilla oli kuski, Nehemia, Henry Chavitasta ja Hellenin kuuro poika, Samwel.

Naimme vesipuhveleita, antilooppeja, seeproja ja krokotiilin. Pienehkossa lammikossa asustavista virtahevoista nakyi vaan paalaki. Kirahvit yllattivat ylvaydellaan ja koollaan. Ne olivat varsin ihania kurkotellessaan puiden lehtiaa ja juostessaan kaulat hytkyen. Naimme myos norsuaidin kahden pikkunorsun kanssa. Korkeasta heinikosta erotti vain juuri ja juuri pikkunorsut. Aivan ihania ja hellyyttavia. Myos apinat olivat aika veijareita.

Paikallinen kasitys luonnosta ja elaimista on hieman eri kuin meilla. Heidan mielestaan elaimia on turha katsoa paikallaan rauhassa, vaan elaimet pitaa ajaa liikkeelle ja hatyytella niita huutamalla ja ajamalla takaa. Kokemus oli hieman hammentava, mutta aiheutti jalkeenpain isot naurut. Harvoimpa sita ajaa kummikoulun minibussilla kiitorataa pitkin kansallispuistossa seeproja takaa :) Tosin siina vaiheessa kun apinaa yritettiin heittaa vesipullolla, olisi kylla tehnyt mieli sanoa jotain painavampaakin. Enka yhakaan pida moista toimintaa viisaana.

Hirsipuuta viittomalla :)

Tanaan kavimme jalleen Chavitassa vierailulla. Talla kertaa juttelimme Morogoron ykiskon johtajan, Henryn kanssa materiaaleista. Meilta kohdeltiin todella hyvin, jopa liiankin :) Meille haettiin tuuletin, ilmaan suihkutettiin ilmanraikastinta ja meilla juostiin hakemaan coka colaa laheisesta kaupasta.

Henry oli todella innoissaan materiaali-ideoistamme. Esittelimme hanelle ensin muistipelia, jonka olimme tehneet. Kuvat ja viittomamerkit olimme kopioineet Tansanian viittomakielikirjasta ja laminoineet kortit taman jalkeen. Toisessa kortissa oli kuva seka nimi swahiliksi ja englanniksi. Toisessa kortissa taas oli kuva. Taman lisaksi ehdotimme leikkia, jossa poydalla on erilaisia esineita ja niista yksi otetaan aina pois. Taman jalkeen muut arvaavat viittomalla, mika esine puuttuu.

Ihastusta heratti myos hirsipuu. Ensin viitottiin kirjaimia ja lopuksi viitottiin arvattu sana, esimerkiksi piku piku eli mopo. Kaikki kolme pelia ovat melko helppoja toteuttaa, eivatka vaadi erityista materiaalia. Taalla pitaa aina muistaa miettia myos sita, mika on mahdollista toteuttaa kaytannoss. Monet suomessa ajatellut ideat eivat esimerkiksi juuri materiaalin vahyyden ja kalleuden vuoksi ole toteuttamiskelpoisia taalla.

Taalla oppiminen leikinvarjolla on melko uusi ajatus, mista syysta opettajat ovat varsin innostuneita ajatuksista ja ideoista, joita meilla on.

Miehet mukaan terveysohjelmiin

Luin eilen paikallisesta Kenian ja Tansanian alueella ilmestyneestä sanomalehdestä, The Guardianista mielenkiintoisen, naiset ja terveys -sarjaan kuuluvan artikkelin ”No success for reproductive health without involving men”.

Perinteisesti terveysohjelmat Afrikassa ovat keskittyneet naisiin ja lapsiin unohtaen miehet. Artikkeliin pointtina olikin se, että miehet ovat kuitenkin naisten kumppaneita sekä päättäjiä perheessä ja yhteiskunnassa. Miesten terveys, etenkin seksuaalinen terveys on tällöin yhtä tärkeää kuin naistenkin. Tarvetta on terveysohjelmille, jotka huolehtivat miesten lisääntymisterveydestä sekä voimistavat miesten ja naisten välistä suhdetta. Miesten seksuaalistaterveyttä tulisi edistää terveystarkastuksin, turvaseksin suosimisella ja ehkäisemällä perheväkivaltaa.

Paras keino on luoda ympäristö, jossa sekä miehet että naiset voivat käyttää luottammuksellisesti ja yksityisyys turvattuna lisääntymisterveyspalveluja. Toinen keino on luoda miesten lisääntymisterveydestä huolehtivia klinikoita. On myös tärkeää keskustella miesten kanssa asiasta. Tämä tulisi aloittaa esimerkiksi nuorten miesten kerhoissa, työpaikoissa sekä kirkoissa. Tiedon kauutta miehet pystyvät tekemään päätöksiä, jotka parantavat naisten lisääntymisterveyttä sekä tukea naisia paremmin.

Artikkeli oli varsin mielenkiintoinen ja pisti ajattelemaan. Miehet unohtuvat uein kehitysyhteistyohankkeista. Itsekin on tottunut ajattelemaan, etta "lapsissa on tulevaisuus" ja "naisiin suunnattu kehitysyhteistyo on tehokkainta" Nama ovat toki totta, mutta artikkelissa oli monia hyvia pointteja siita, miksei miehia tule unohtaa.

äärimmäistä köyhyyttä

Eilen illalla vierailimme yhden Leena-koulun oppilaan, Sara Mmetan luona. Perheen isä oli kutsunut meidät käymään, koska Illon koulu Tampereen lähellä maksaa hänen koulumaksunsa. Täällä vallitsevaa köyhyyttä on vaikea aina ymmärtää. Kerjäläisiä näkyy toki kaduilla, mutta silti tilannetta on vaikea hahmottaa. Tai kenties sitä ei halua nähdä.

Täydellinen köyhyys pisti silmään esimerkiksi Saran luona. Tuliaisiksi viemämme kynttilä oli heille täysin vieras esine. Oli järkyttävää laskea, että päällä olleella mekolla olisi voinut maksaa Saran koko vuoden opiskelun. Tai että summalla, jonka kulutamme päivässä veteen, kahviin, limsaan ja kaljaan maksaisi samaten kuukauden lukukausimaksun. Leena-koululla lukukausimaksu on 10 000 shillinkiä kuukaudessa eli noin 7-8 euroa. Tämän lisäksi tulee olla koulupuku ja koulukirjat, jotka maksavat noin 3 000 shillinkiä eli pari euroa kappale. Summa voi olla monille todella kova.

Ihmisillä on kuitenkin ylpeytensä. Perheen isä Peter kyseli meiltä etukäteen, onko ok, jos hän tulee hakemaan meitä ja kävelemme yhdessä hänen luokseen. Hänellä ei todellakaan ole autoa, mutta luultavasti hän olisi sen yrittänyt lainata joltakin jos emme olisi suostuneet kävelemään. Toinen esimerkki on se, kun olimme viime sunnuntaina lähdössä vuorille. Nehemia haki meidät ja kävi tankkaamassa auton keskustassa. Hänellä ei ollut kuin 600 shillinkiä silloin ja hän kävi torilla lainaamassa joltain tutultaan rahaa, että sai ostettua sen verran bensaa, että pääsimme muutaman kilometrin matkan vuoren juurelle. Tämä meille selvisi vasta myöhemmin ystävyttyämme hänen kanssaan.

Täällä niin dalla dallatkuin taksitkin ajavat koko ajan tankki punaisella. Eilinen taksikuskimme joutui käymään tankkaamassa ennen kuin lähti viemään meitä Kilakalaan. Hän oli iki onnellinen, kun maksoimme taksimatkan etukäteen. Täällä ei ihmisillä ole ylimääräistä eikä säästöjä.

Köyhyys näkyi myös Uluguru-vuorilla. Asunnot olivat pieniä, hiekkalattialla vailla ovia tai ikkunoita. Ruokaa keitettiin nuotiolla.

Raha ja aika merkitsevät täällä onnea, mutta eivät samassa mielessä kuin Suomessa. Swahilin kielessä sana raha tarkoittaa onnea ja tyytyväisyyttä. Aika taas tarkoittaa rentoutumista. Täällä raha itsessään ei kuitenkaan ole onnenmittari, vaikka pienellä lisäyksellä saisikin monen ihmisen elämän helpommaksi ja kenties myös jossain mielessä paremmaksi.

Kuurot Tansaniassa

Wateto wenye ulemavuni sehemu ya jamii, wanastahili huduma na haki sawa.
Disapled children are part of the society; they deserve equal services and rights.

Tanaan kavimme vierailulla Tansanian kuurojenliiton Chavitan Morogoron yksikossa. Toimiston vieressa oli huonekaluverstas, jossa tyoskentelee seka kuuroja etta ei kuuroja yhdessa.

Hellenin visiot viittomakielihankkeesta vaikuttavat suurenmoisilta, vaikka niitä hieman Suomen Kuurojenliitossa kritisoitiinkin muun muassa termistön vuoksi. Toisaalta termit ovat niitä, mitä täällä käytetään. Kuurojen liitossa meille sanottiin suoraan, ettei kuuroista tule puhua vammaisina, vaan kuuroina. Tähän Leena Seppänen totesi, ettei hän ollut edes mieltänyt viittomakielihankettamme vammaishankkeeksi ennen kuin se sellaiseksi luokiteltiin UM:ssä.

Viittomakielihankkeen tarkoituksena on sijoittaa kuurot lapset samaan kouluun ja samoille luokille kuin muutkin lapset, tuoda heidät osaksi yhteiskuntaa. Kuuroja lapsia ei eristetä muista omaksi erityiseksi ja erilaiseksi ryhmäkseen. Samalla kaikki lapset oppivat viittomakieltä ja kommunikointia kuurojen kanssa, mikä on varmasti hyödyllistä, sillä kuuroja on täällä paljon. Suopmessa korostetaan kuurojen erityisyyttä ja heidän yhteistä identiteettiään. Miksi tämä on meillä niin tärkeää? Hankkeen idea tuoda kuurot osaksi tavallista elämää kuulostaa todella mielekkäältä. Samalla myös asenteet kuuroja kohtaan muuttuvat takuulla suvaitsevaisemmiksi.

Opettajat tulevat opettamaan samanaikaisesti sekä puhumalla että viittomalla. Leena koulun lapset ovat jo nyt opetelleet kirjainten yhteydessä myös viittomaan ne. Tämä on ollut lapsista valtavan hauskaa. Kyllähän kuuroja on toki aiemminkin sijoitettu tavallisiin kouluihin, mutta tällöin opetus on tapahtunuut vain puhumalla.

Hankkeeseen on yritetty saada mukaan Leena-koulun ja Kiwanja cha Ndega Primary Schoolin lisäksi myös läheinen Kilakalan koulu. Koulu kuitenkin kieltäytyi yhteistyöstä alkuvaiheessa, sillä siellä ei jaksettu uskoa hankkeeseen. Nyt mielenkiinto on kuitenkin herännyt uudelleen. Hankkeesta olisi takuulla hyötyä Kilakalan koululle, sillä koululla on 70 kuuroa lasta, mutta ei yhtään viittomakielen taitoista opettajaa.

Tämän vuoden aikana on tarkoitus kouluttaa lapsia ja heidän vanhempiaan sekä opettajia, lääkäri ja pappi. Opetus tapahtuu Kiwanja cha Ndega Primary Schoolilla. Ensi vuonna aloitetaan sama uusien oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. Lisäksi opetus pyritään laajentamaan Leena Nursery Schooliin. Tavoitteena on kehittää opetusta ja saada mukaan vielä muitakin kouluja.

Täällä on sadekausi meneillään. Alkumatkasta sitä ei voinut huomata muusta kuin varsin vehreästä luonnosta. Nyt on kuitenkin satanut kunnolla jo kolmena yönä. Päiväksi sade on lakannut. Sade virkistää mukavasti ja puhdistaa ilmaa pölyltä, joka täällä muutoin leijailee. Muutoinkin ajankohta on sopiva, sillä viileimmät kuukaudet Tansaniassa ajoittuvat meidän kesämme kohdille.