Maailma tuli kylään jälleen kerran

Helsingissä järjestettiin viikonloppuna kahdeksatta kertaa Maailma kylässä festivaali. Paikalla oli 300 järjestöä esittäytymässä ja jakamassa tietoa globaaleista kysymyksistä. Paikalla pystyi muun muassa pelaamaan ihmisoikeuspeliä, allekirjoittamaan vetoomuksia, osallistumaan kilpailuihin sekä shoppailemaan ekologisesti. Tarjolla oli myös eri kulttuurien ruokaa.

Tapahtuma alkoi vip-tilaisuudella jo perjantai-iltana. Tarjolla oli pientä purtavaa sekä musiikkiesityksiä. il Murran lisäksi tilaisuudessa kuultiin guatemalalaista Ranferí Aguilaria. Aguilar on perehtynyt mayojen käyttämiin soittimiin yhdistellen niitä kitaraan ja ihmiskehosta lähteviin ääniin.
Lauantaina kävijämäärä jäi noin 20 000 sateisen sään vuoksi. Tosin tämä oli jossain mielessä myös hyvä, sillä messuista sai enemmän irti, kun pystyi vapaammin kiertelemään ja tutustumaan pöytien ja kojujen sisältöön.

Kun perjantaina vaadittiin kansanedustajia tekemään lupauksia, niin viikonloppuna kuka tahansa pystyi tekemään oman lupauksensa Kepan pisteellä. Lupauksia pystyi tekemään muun muassa joukkoliikenteen ja polkupyöräilyn suosimisesta sekä Reilun kaupan tuotteiden ostamisesta. Itse lupasin globbarihaastattelussa Taiga-lavalla seurata, pitävätkö kansanedustajat antamansa lupaukset tällä vaalikaudella. Täytyy kai ainakin itse yrittää pitää lupauksensa :)

Lauantai-ilta jatkui samalla teemalla , kun kokoustimme ensimmäistä kertaa SONK:n kehy-työryhmällä. Mietimme muun muassa SONK:n tulevaa kehy-toimintaa ja kehy-teemoja edarivaaleja silmällä pitäen.

Sunnuntaina festivaalit tekivät päiväkohtaisen kävijäennätyksen 50 000 kävijällä. Itse kävin vain pyörähtämässä alueella ja totesin ihmismäärän aivan liian suureksi. Eteneminen tai kojujen lähelle pääseminen oli varsin hidasta ja työn takana. Hienoa kuitenkin, että niinkin moni ihminen tapahtumaan osallistui ja kenties tunsi myös jotakin kiinnostusta itse asiaa kohtaan.
Lisää tietoa löytyy osoitteesta www.maailmakylassa.fi

il Murran ja maasait

Maailma kylässä festivaaleilla esiintyi kuusihenkinen maasai-yhtye il Murran. Yhtyeen afrikkalaista laulua ja tanssia pääsi seuraamaan niin massaglobbauksssa, festivaalien vip-tilaisuudessa sekä itse festivaalissa. il Murran -nimi tarkoittaa moraania ja viittaa aikaan, jona poika kasvaa mieheksi(17-25 vuotias). Moraanit toimivat tämän etnisen alkuperäiskansan sotureina. il Murranin jäsenet asuvat Maasai Maran luonnonpuistoon rajautuvalla Trans Maran alueella Länsi-Keniassa. Musiikkityyli syntyy yhden laulajan toimiessa laulunjohtajana ja muiden säestäessä häntä tietyllä hokemalla. Hokeman soinnista syntyy myös säestävä harmonia. Säestys perustuu matalaan kurkkuääneen.

Mielikuva punaviittaisesta, pitkähiuksisesta ja helmikoruilla koristetusta maasai-sotilaasta on monelle tuttu. Maasaita näkyi katukuvassa Morogorossa päivittäin. Heidät tunnisti pitkästä ja hoikasta olemuksesta sekä punaisesta heimoasusta.

Maasait tai masait ovat itäafrikkalainen paimentolaiskansa, joka elää pääosin Kenian ja Tansanian alueella. Maasait ovat onnistuneet säilyttämään oman kulttuurinsa ja luonnonläheisen elämäntapansa huolimatta modernistuvasta maailmasta ympärillään. Maasaiden lukumääräksi on arvioitu noin 900 000, joista noin 350 000–450 000 asuu Keniassa. Tarkkoja lukuja ei kuitenkaan ole olemassa.

Mielenkiintoista maasai-kulttuurissa ovat naudat. Maasait uskovat Ngai-jumalaan, joka antoi kaiken karjan maasaille. Tästä syystä kaikki muut nautoja kasvattavat ihmiset ovat varastaneet eläimensä heiltä. Vuosisatojen ajan tämä uskomus on johtanut verisiin, ihmishenkiä vaatineisiin yhteenottoihin muiden alueen heimojen kanssa, kun maasait ovat suojelleet "omaisuuttaan". Lisäksi maasaiyhteisössä miehen arvo- ja vaikutusvalta mitataan hänen tekemiensä lasten, vaimojen ja omistamiensa eläinten määrässä. Mies, jolla on alle viisikymmentä nautaa on köyhä.

Nykyisin karjankasvatus on vaikeutunut, sillä Masaai Maran ja Seregnetin luonnonpuistot ovat laajentuneet maasain perinteisille laidunalueille. Safarialueilla monet maasait ovat joutuneet luopumaan paimentolaisuudesta ja perustaneet turistikyliä, joissa sotilaat laulavat ja tanssivat ja naiset myyvät koruja.

Maasaista ja heidän kulttuuristaan oli mielenkiintoinen artikkeli maalis-huhtikuun Mondo-lehdessä. Artikkeli on osittain luettavissa osoitteessa www.mondo.fi/207/KvelysafariKeniassa.htm

Varsin hyvä sivu maasaista ja il Murranista on www.ilmurran.com/index.html. Samaisessa osoitteessa voi myös kuunnella il Murranin musiikkia ja katsoa yhtyeestä videoita. Maasaista löytyy myös tietoa osoitteista www.laleyio.com/maasai.html ja www.taksvarkki.fi/tansania/tansania/etniset-ryhmat.html

Massaglobbaamassa

Perjantaina eduskunnan lisärakennuksen eteen kokoontui noin 150 globbaria eri puolilta Suomea tapaamaan kansanedustajia. Lopputulos oli onnistunut, sillä yli puolet edustajista saatiin globattua. Tämä oli reippaasti yli alkuoletusten. Keskusteluja globaaleista kysymyksistä käytiin yhteensä 108 kansanedustajan kanssa ja heistä 78 täytti lupauskortin. Tapaamisissa edustajia pyydettiin rastittamaan yhdeksänkohtaisesta lupauskortista ne konkreettiset teot, jotka he aikovat toteuttaa kuluvan vaalikauden aikana.

Suosituimpia lupauksia olivat muun muassa kehitysyhteistyöntehokkuuden ja määrärahojen kasvun varmistaminen sekä eduskunnan väestö- ja kehitystyöryhmän sekä Lasten puolesta -verkoston tapahtumaan osallistuminen. Yli puolet lupasi huomioida ilmastonmuutoksen torjumisen päätöksenteossaan.

Tapahtuma herätti eniten mielenkiintoa SDP:n, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien keskuudessa, joiden edustajista yli 70 prosenttia tuli paikalle keskustelemaan globbarien kanssa. Vähiten mielenkiintoa oli Kokoomuksella ja Perussuomalaisilla.

Pohjois-Karjalasta meitä oli paikalla neljän hengen porukka. Globbaus meni varsin hyvin näin jälkikäteen ajatellen, vaikka tilannetta olikin vaikea hahmottaa heti paikanpäällä. Globbaukseen oli kuitenkin jo vuoden verran valmistuttu ja puhuttu ja sitten koko tilanne oli ohi parissa tunnissa.

Tapasimme neljä kuudesta Pohjois-Karjalan edustajasta. Ministeri Vehviläinen oli jo aiemmin ilmoittanut, ettei pääse paikalle. Kokoomuksen Pekka Ravia odottelimme, mutta häntä ei paikalla näkynyt. Ensin globbauspisteellämme vierailivat keskustan Eero Reijonen ja Hannu Hoskonen. Molemmat myöskin täyttivät lupauskortin. Lupauskortissa olleeseen maataloudenvientitukien poistamiseen liittyvään lupaukseen molemmat tarttuivat, vaikka emme aihetta itse lähteneet heille esittelemään. Saimmekin globbauksen ohessa selvityksen maataloustukien välttämättömyydestä meille :)

SDP:n Lauri Kähköseltä sen sijaan oli mahdoton saada puristettua lupauksia. Esimerkiksi lupaus, jossa vaadittiin edustajaa selvittämään, miksi Suomi ei ole ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lapsikauppaa, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa koskevaa lisäpöytäkirjaa sai Kähköseltä kannatusta ja hän sanoi selvittävänsä asian. Lupauksessa kuitenkin odotettiin selvittämisen lisäksi sen ratifioimisen vaatimista ja tähän Kähkönen ei halunnut sitoutua. Puoluetoveri Esa Lahtela sen sijaan lupasi sitoutua kaikkiin yhdeksään lupauskortin lupaukseen. Myös SDP:n edustajat tarttuivat maatalouden vientitukien poistamiseen, mutta hahmottivat myös niiden vaikutuksen kehitysmaille.

Etenkikn ilmastonmuutoksen torjuminen ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ratifioiminen saivat Pohjois-Karjalan edustajilta kannatusta.

Tapahtuman sadasensimmäinen globattu edustaja oli ulkomaankauppa ja -kehitysministeri Paavo Väyrynen. Väyrysestä ei kamalasti saanut irti, mutta 0,7 prosentin tavoitetta hän silti vakuutti kannattavansa.

Kansanedustajille jaettiin tilaisuudessa yli 5 500 terveistä kansalaisilta. Pohjois-Karjalan vaalipiiristä korteja kertyi noin 300 eli 32/10 000 äänioikeutettua kohden. Tulos on vaalipiirikohtaisesti kolmanneksi paras. Edelle menivät vain Ahvenanmaa (63/ 10 000) ja Helsinki (45/10 000).

Kansanedustajat, jotka eivät päässeet paikalle, saavat korttiterveiset sekä lupauskortin postilaatikkoonsa. He voivat palauttaa lupauksensa 8.6.2007 mennessä. Kansanedustajien antamien lupausten toteutumista on tarkoitus seurata kuluvan vaalikauden ajan.

Jälkitunnelmia Tansaniasta

Nyt on kulunut jo muutama päivä Suomessa. Täällä on ollut aikamoista hulinaa ylioppilaskunnan työntekijävalintojen ja lähestyvän massaglobbauksen johdosta.

Loppu matka Tansaniassa sujui hyvin. Lähtö Morogorosta oli varsin haikea. Kävimme Leena-koululla juttelemassa vielä Hellenin kanssa hankkeesta. Saimme koululta lahjaksi kangat eli paikallisen asun. Kanga on eräänlainen suorakaiteen muotoinen huivi, joka solmitaan vyötärölle. Toinen samanlainen "huivi" voidaan kietoa ylävartalon suojaksi. Jos joku kiinnostui enemmän, niin kangasta löytyy tietoa mm. osoitteesta: www.glcom.com/hassan/kanga_history.html#maana

Leena-koululta jatkoimme kuurojen yksikköön. Lapset tulivat meitä heti pihalla vastaan ja kantoivat taas tavaramme toimistoon. Evelyn otti meidät lämpimästi vastaan. meille olisi jopa lähdetty kaupasta hakemaan limsaa, mutta aikataulu ei valitettavasti antanut varaa olla kovin pitkään koululla.

Lahjoitimme Evelynille Suomesta tuodun, vanhan Nokian 3110 -puhelimen. Hän ilahtui siitä uskomattoman paljon, halasi meitä ja kiitti Jumalaa. Selvisi, että Evelyniltä oli kadonnut puhelin edellisenä päivänä, joten lahjamme sattui todella sopivaan saumaan. On jännä huomata, miten kyseinen puhelin herätti suurta iloa, kun täällä Suomessa sitä ei pidettäisi enää minkään arvoisena.

Pääsin Morogorosta Dar es Salamiin Kepan Anne Tarvaisen kyydissä. Matkan varrella näkyi apinoita ja useita pahannäköisiä liikenneonnettomuuksia. Milloin oli mikin rekka tai auto tienvarressa kyljellään. Varoituskolmioiden asemaa ajoivat tielle kootut risukasat.

Dari on 3-4 miljoonan ihmisen kaupunki, josta oli vaikea saada suuren koon vuoksi otetta. Keskustassa on lähinnä virastoja ja pankkeja, sillä se on "siivottu" joitakin vuosia sitten kojuista ja pikkukaupoista.

Dar es Salaam on Tansanian suurin kaupunki, talouselämän keskus ja entinen pääkaupunki. Dari on maan tärkein satamakaupunki, jonka kautta kulkee tavaraa myös naapurissa oleviin sisämaihin. Kaupungissa yhdistyvätkin eurooppalaiset-, afrikkalaiset- ja arabivaikutteet. Dari toimi Saksalaisen Itä-Afrikan pääkaupunkina 1800-luvulla ja Brittien vallan aikana ensimmäisestä maailmansodasta itsenäistymiseen vuonna 1961 kaupunkiin rakennettiin erillisiä asuinalueita eurooppalais- ja afrikkalaissyntyisille kaupunkilaisille. Heimojen välisten erimielisyyksien vuoksi pääkaupunki päätettiin vuonna 1973 siirtää Dodomaan lähemmäs maan maantieteellistä keskipistettä. Siirto on kuitenkin yhä kesken.

Darissa satoi kunnolla pari päivää. Perjantaina näkyi kuitenkin jo sinistä taivasta ja aurinko. Tästä innostuneena suuntasimme heti aamusta reilun puolen tunnin laivamatkan päässä olevalle Bongoay-saarelle. Saari on luonnonsuojelualuetta, mutta sinne voi mennä uimaan ja ottamaan aurinkoa. Saari oli oikea paratiisi vehreine luontoineen, vaaleine hiekkarantoineen ja turkoosine merineen. Paistattelimme auringossa, uimme ja keräsimme simpukan kuoria rannalta. Tosin aurinkovoiteenkäyttö olisi ollut suositeltavaa, sillä viimeinen päivä ja lentomatka olivat varsin tuskaisia palaneella iholla :)

Päivä lasten kanssa

Tänään vietimme kolme tuntia kuurojen yksikössä. Ensin väritimme lasten kanssa muistipelikortteja, jotka laminoimme ja teemme Annikan kanssa illalla valmiiksi, koska koululla laminointikonetta ei voinut käyttaa sähkon puuttumisen vuoksi.

Loppuajan käytimme jo valmiina olleen muistipelin ja hirsipuun pelaamiseen. Lapset pitivat molemmista kovasti ja aloittivat muistipelin yhä uudelleen ja uudelleen. Muistamisen idea ei kuitenkaan ehkä täysin välittynyt heille, sillä jos joku uhkasi muistaa missä jokin kortti oli, joku sekoitti kortit uudelleen. Peli on kuitenkin toimiva opeteltaessa eri asioiden viittomakielisiä merkkejä sekä kirjoitusasua englanniksi ja swahiliksi. Itsekin huomasin, että viittomamerkit jäivät hyvin päähän, kun niitä joutui toistelemaan monta kertaa pelin kuluessa.

Jo kolme tuntia uuvutti taysin ja mietin, onko opettajan tyo todella nain rankkaa. Osittain tama johtuu varmasti kuumuudesta ja neljalla kielella kommunikoinnista, kun joutuu kayttamaan seka suomea, englantia, swahilia etta viittomakielta. Pelkkaan asioiden ilmaisemiseen kuluu rutkasti energiaa.

Kuukausimaksu kyseisella koululla on 13 000 shillinkia. Tasta opetukseen menee 10 000 ja vuokraan 3 000 shillinkia. Opettajien palkka on 150 000 shillinkia kuukaudessa eli noin 80-90 euroa. Opettajat tekevat taalla lisaksi kymmentuntista paivaa. Elinkustannuksiin nahden palkasta tuskin jaa kovin paljoa kateen, silla esimerkiksi kuukaudessa kuluva 0,55 kuutiota vetta maksaa noin 7 300 shillinkia eli noin 5 euroa. Vesi ei edes ole puhdasta ja juomakelpoista, vaikka kylla sita varmaan moni silti juo. Suomessa moinen vesimaara ei riittaisi paivaksikaan. Myos sahko on kallista ja yhden etelaafrikkalaisen omistajan omistuksessa. Nelja lamppua, radio ja pieni televisio tuottavat 54 000 shillingin sahkolaskun kuukaudessa.

Saippuakuplia

Tanaan vietimme paivan kuurojen yksikossa. Pelasimme hirsipuuta ja muistipelia Evelynin ja Stevenin kanssa. Lasten kanssa emme viela tanaan paasseet peleja kokeilemaan, silla heilla oli sellainen ohjelma, johon emme mahtuneet. Mutta huomenna askartelemme muistipelikortteja ja pelaamme lasten kanssa.

Lapset innostuivat valtavasti tuomistamme saippuakuplavalineista. Voi sita riemua ja tappelua saippuakuplien puhaltamisesta. Siina rytinassa talloutuivat koulun kukkasetkin.

Iltapaivalla seurasimme opettajien opetusta. Opimme monta uutta viittomakielen merkkia ja pelasimme hirsipuuta. Esittelimme heille myos muistipeiln, mutta sita pelaamaan meita oli liian paljon.

Mikumi National Park

Eilen kavimme Mikumin kansallispuistossa. Lahdimme matkaan jo puoli viiden aikaan aamulla Leena-koulun minibussilla. Mukana meilla oli kuski, Nehemia, Henry Chavitasta ja Hellenin kuuro poika, Samwel.

Naimme vesipuhveleita, antilooppeja, seeproja ja krokotiilin. Pienehkossa lammikossa asustavista virtahevoista nakyi vaan paalaki. Kirahvit yllattivat ylvaydellaan ja koollaan. Ne olivat varsin ihania kurkotellessaan puiden lehtiaa ja juostessaan kaulat hytkyen. Naimme myos norsuaidin kahden pikkunorsun kanssa. Korkeasta heinikosta erotti vain juuri ja juuri pikkunorsut. Aivan ihania ja hellyyttavia. Myos apinat olivat aika veijareita.

Paikallinen kasitys luonnosta ja elaimista on hieman eri kuin meilla. Heidan mielestaan elaimia on turha katsoa paikallaan rauhassa, vaan elaimet pitaa ajaa liikkeelle ja hatyytella niita huutamalla ja ajamalla takaa. Kokemus oli hieman hammentava, mutta aiheutti jalkeenpain isot naurut. Harvoimpa sita ajaa kummikoulun minibussilla kiitorataa pitkin kansallispuistossa seeproja takaa :) Tosin siina vaiheessa kun apinaa yritettiin heittaa vesipullolla, olisi kylla tehnyt mieli sanoa jotain painavampaakin. Enka yhakaan pida moista toimintaa viisaana.

Hirsipuuta viittomalla :)

Tanaan kavimme jalleen Chavitassa vierailulla. Talla kertaa juttelimme Morogoron ykiskon johtajan, Henryn kanssa materiaaleista. Meilta kohdeltiin todella hyvin, jopa liiankin :) Meille haettiin tuuletin, ilmaan suihkutettiin ilmanraikastinta ja meilla juostiin hakemaan coka colaa laheisesta kaupasta.

Henry oli todella innoissaan materiaali-ideoistamme. Esittelimme hanelle ensin muistipelia, jonka olimme tehneet. Kuvat ja viittomamerkit olimme kopioineet Tansanian viittomakielikirjasta ja laminoineet kortit taman jalkeen. Toisessa kortissa oli kuva seka nimi swahiliksi ja englanniksi. Toisessa kortissa taas oli kuva. Taman lisaksi ehdotimme leikkia, jossa poydalla on erilaisia esineita ja niista yksi otetaan aina pois. Taman jalkeen muut arvaavat viittomalla, mika esine puuttuu.

Ihastusta heratti myos hirsipuu. Ensin viitottiin kirjaimia ja lopuksi viitottiin arvattu sana, esimerkiksi piku piku eli mopo. Kaikki kolme pelia ovat melko helppoja toteuttaa, eivatka vaadi erityista materiaalia. Taalla pitaa aina muistaa miettia myos sita, mika on mahdollista toteuttaa kaytannoss. Monet suomessa ajatellut ideat eivat esimerkiksi juuri materiaalin vahyyden ja kalleuden vuoksi ole toteuttamiskelpoisia taalla.

Taalla oppiminen leikinvarjolla on melko uusi ajatus, mista syysta opettajat ovat varsin innostuneita ajatuksista ja ideoista, joita meilla on.

Miehet mukaan terveysohjelmiin

Luin eilen paikallisesta Kenian ja Tansanian alueella ilmestyneestä sanomalehdestä, The Guardianista mielenkiintoisen, naiset ja terveys -sarjaan kuuluvan artikkelin ”No success for reproductive health without involving men”.

Perinteisesti terveysohjelmat Afrikassa ovat keskittyneet naisiin ja lapsiin unohtaen miehet. Artikkeliin pointtina olikin se, että miehet ovat kuitenkin naisten kumppaneita sekä päättäjiä perheessä ja yhteiskunnassa. Miesten terveys, etenkin seksuaalinen terveys on tällöin yhtä tärkeää kuin naistenkin. Tarvetta on terveysohjelmille, jotka huolehtivat miesten lisääntymisterveydestä sekä voimistavat miesten ja naisten välistä suhdetta. Miesten seksuaalistaterveyttä tulisi edistää terveystarkastuksin, turvaseksin suosimisella ja ehkäisemällä perheväkivaltaa.

Paras keino on luoda ympäristö, jossa sekä miehet että naiset voivat käyttää luottammuksellisesti ja yksityisyys turvattuna lisääntymisterveyspalveluja. Toinen keino on luoda miesten lisääntymisterveydestä huolehtivia klinikoita. On myös tärkeää keskustella miesten kanssa asiasta. Tämä tulisi aloittaa esimerkiksi nuorten miesten kerhoissa, työpaikoissa sekä kirkoissa. Tiedon kauutta miehet pystyvät tekemään päätöksiä, jotka parantavat naisten lisääntymisterveyttä sekä tukea naisia paremmin.

Artikkeli oli varsin mielenkiintoinen ja pisti ajattelemaan. Miehet unohtuvat uein kehitysyhteistyohankkeista. Itsekin on tottunut ajattelemaan, etta "lapsissa on tulevaisuus" ja "naisiin suunnattu kehitysyhteistyo on tehokkainta" Nama ovat toki totta, mutta artikkelissa oli monia hyvia pointteja siita, miksei miehia tule unohtaa.

äärimmäistä köyhyyttä

Eilen illalla vierailimme yhden Leena-koulun oppilaan, Sara Mmetan luona. Perheen isä oli kutsunut meidät käymään, koska Illon koulu Tampereen lähellä maksaa hänen koulumaksunsa. Täällä vallitsevaa köyhyyttä on vaikea aina ymmärtää. Kerjäläisiä näkyy toki kaduilla, mutta silti tilannetta on vaikea hahmottaa. Tai kenties sitä ei halua nähdä.

Täydellinen köyhyys pisti silmään esimerkiksi Saran luona. Tuliaisiksi viemämme kynttilä oli heille täysin vieras esine. Oli järkyttävää laskea, että päällä olleella mekolla olisi voinut maksaa Saran koko vuoden opiskelun. Tai että summalla, jonka kulutamme päivässä veteen, kahviin, limsaan ja kaljaan maksaisi samaten kuukauden lukukausimaksun. Leena-koululla lukukausimaksu on 10 000 shillinkiä kuukaudessa eli noin 7-8 euroa. Tämän lisäksi tulee olla koulupuku ja koulukirjat, jotka maksavat noin 3 000 shillinkiä eli pari euroa kappale. Summa voi olla monille todella kova.

Ihmisillä on kuitenkin ylpeytensä. Perheen isä Peter kyseli meiltä etukäteen, onko ok, jos hän tulee hakemaan meitä ja kävelemme yhdessä hänen luokseen. Hänellä ei todellakaan ole autoa, mutta luultavasti hän olisi sen yrittänyt lainata joltakin jos emme olisi suostuneet kävelemään. Toinen esimerkki on se, kun olimme viime sunnuntaina lähdössä vuorille. Nehemia haki meidät ja kävi tankkaamassa auton keskustassa. Hänellä ei ollut kuin 600 shillinkiä silloin ja hän kävi torilla lainaamassa joltain tutultaan rahaa, että sai ostettua sen verran bensaa, että pääsimme muutaman kilometrin matkan vuoren juurelle. Tämä meille selvisi vasta myöhemmin ystävyttyämme hänen kanssaan.

Täällä niin dalla dallatkuin taksitkin ajavat koko ajan tankki punaisella. Eilinen taksikuskimme joutui käymään tankkaamassa ennen kuin lähti viemään meitä Kilakalaan. Hän oli iki onnellinen, kun maksoimme taksimatkan etukäteen. Täällä ei ihmisillä ole ylimääräistä eikä säästöjä.

Köyhyys näkyi myös Uluguru-vuorilla. Asunnot olivat pieniä, hiekkalattialla vailla ovia tai ikkunoita. Ruokaa keitettiin nuotiolla.

Raha ja aika merkitsevät täällä onnea, mutta eivät samassa mielessä kuin Suomessa. Swahilin kielessä sana raha tarkoittaa onnea ja tyytyväisyyttä. Aika taas tarkoittaa rentoutumista. Täällä raha itsessään ei kuitenkaan ole onnenmittari, vaikka pienellä lisäyksellä saisikin monen ihmisen elämän helpommaksi ja kenties myös jossain mielessä paremmaksi.

Kuurot Tansaniassa

Wateto wenye ulemavuni sehemu ya jamii, wanastahili huduma na haki sawa.
Disapled children are part of the society; they deserve equal services and rights.

Tanaan kavimme vierailulla Tansanian kuurojenliiton Chavitan Morogoron yksikossa. Toimiston vieressa oli huonekaluverstas, jossa tyoskentelee seka kuuroja etta ei kuuroja yhdessa.

Hellenin visiot viittomakielihankkeesta vaikuttavat suurenmoisilta, vaikka niitä hieman Suomen Kuurojenliitossa kritisoitiinkin muun muassa termistön vuoksi. Toisaalta termit ovat niitä, mitä täällä käytetään. Kuurojen liitossa meille sanottiin suoraan, ettei kuuroista tule puhua vammaisina, vaan kuuroina. Tähän Leena Seppänen totesi, ettei hän ollut edes mieltänyt viittomakielihankettamme vammaishankkeeksi ennen kuin se sellaiseksi luokiteltiin UM:ssä.

Viittomakielihankkeen tarkoituksena on sijoittaa kuurot lapset samaan kouluun ja samoille luokille kuin muutkin lapset, tuoda heidät osaksi yhteiskuntaa. Kuuroja lapsia ei eristetä muista omaksi erityiseksi ja erilaiseksi ryhmäkseen. Samalla kaikki lapset oppivat viittomakieltä ja kommunikointia kuurojen kanssa, mikä on varmasti hyödyllistä, sillä kuuroja on täällä paljon. Suopmessa korostetaan kuurojen erityisyyttä ja heidän yhteistä identiteettiään. Miksi tämä on meillä niin tärkeää? Hankkeen idea tuoda kuurot osaksi tavallista elämää kuulostaa todella mielekkäältä. Samalla myös asenteet kuuroja kohtaan muuttuvat takuulla suvaitsevaisemmiksi.

Opettajat tulevat opettamaan samanaikaisesti sekä puhumalla että viittomalla. Leena koulun lapset ovat jo nyt opetelleet kirjainten yhteydessä myös viittomaan ne. Tämä on ollut lapsista valtavan hauskaa. Kyllähän kuuroja on toki aiemminkin sijoitettu tavallisiin kouluihin, mutta tällöin opetus on tapahtunuut vain puhumalla.

Hankkeeseen on yritetty saada mukaan Leena-koulun ja Kiwanja cha Ndega Primary Schoolin lisäksi myös läheinen Kilakalan koulu. Koulu kuitenkin kieltäytyi yhteistyöstä alkuvaiheessa, sillä siellä ei jaksettu uskoa hankkeeseen. Nyt mielenkiinto on kuitenkin herännyt uudelleen. Hankkeesta olisi takuulla hyötyä Kilakalan koululle, sillä koululla on 70 kuuroa lasta, mutta ei yhtään viittomakielen taitoista opettajaa.

Tämän vuoden aikana on tarkoitus kouluttaa lapsia ja heidän vanhempiaan sekä opettajia, lääkäri ja pappi. Opetus tapahtuu Kiwanja cha Ndega Primary Schoolilla. Ensi vuonna aloitetaan sama uusien oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. Lisäksi opetus pyritään laajentamaan Leena Nursery Schooliin. Tavoitteena on kehittää opetusta ja saada mukaan vielä muitakin kouluja.

Täällä on sadekausi meneillään. Alkumatkasta sitä ei voinut huomata muusta kuin varsin vehreästä luonnosta. Nyt on kuitenkin satanut kunnolla jo kolmena yönä. Päiväksi sade on lakannut. Sade virkistää mukavasti ja puhdistaa ilmaa pölyltä, joka täällä muutoin leijailee. Muutoinkin ajankohta on sopiva, sillä viileimmät kuukaudet Tansaniassa ajoittuvat meidän kesämme kohdille.

Uskomaton projekti!

Watoto wakiwa pamoja wanapen deza sana.
Children when are together are very attractive.

Tanaan keskustelimme Hellenin kanssa viittomakieliprojektista. Selvisi, etta hanke on jo paljon pidemmalla kuin olimme arvanneet. Sen lisaksi, etta opettajien koulutus on aloitettua, taalla on myos 40 opetettavaa lasta. Tulokset ovat jo nyt nakyvissa. Kuvittelimme eilen Annikan kanssa, etta koululla tapaamamme lapset olivat opiskelleet viittomakielta jo pitkaan ja etta koululla on ollut kuurojen yksikko jo vuosia. Tanaan kuitenkin selvisi, etta kaikki tapaamamme lapset olivat aloittaneet viittomakielen opiskelun vasta joitakin viikkoja sitten. Samoin oli heidan opettajiensa laita. Todella uskomatonta, miten hyvin kaikki viittoivat vain muutaman viikon opettelun tuloksena.

Lasten maailma on kokenut suuren muutoksen. Nyt he voivat oppia uusia asioita, kommunikoida muiden kanssa ja kertoa muille itsestaan. Niin paljon voi saada aikaan pienellakin tyolla. Ei voi muuta kuin ihmetella kaikkea tata. Hellen on myos jutellut kuurojen lasten vanhempien kanssa ja he odottavat innolla viittomakielen opetusta.

Nyt on seuraavan lukuvuoden yhteistyosopimus kirjoitettu Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunnan ja Sawan valilla. Taman lukuvuoden maksuilla koululle aiotaan hankkia kirjoja. Hellen naytti meille huonetta, jossa oli tyhjat hyllyt odottamassa kirjoja. Huoneesta he toivovat saavansa kirjaston ja kirjoja sinne aiotaan hankkia heti, kun kehy-maksut tilitetaan koululle.

Hellen esitteli meille myos taloa, jossa asuu talla hetkella koulun vartija. Kun talo saadaan valmiiksi, siina voi asua pari kolme koulun opettajaa. Talo on pienella tontilla Leena-koulun vieressa. Tontin omisti alunperin valtio, joka aikoi ottaa tontin taloineen haltuunsa. Tontti saatiin kuitenkin ostettua koululle lukuvuoden 2005-2006 kehy-maksuilla.

Viittomakielta oppimassa

Tänään vietimme päivän Shule Ya Msingi Kiwanja Chandeke -koululla, jossa projektin viittomakielen opetus tapahtuu. Matkasimme keskustaan jalla jallalla ja suunnistimme jalan koululle KepanTansanian toimistolta saamamme kartan perusteella, joka myöhemmin paljastui virheelliseksi. Harhailimme pitkän tovin katuja ristiin rastiin ja kävimme aivan koulun lähellä löytämättä perille. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Päädyimme koululle reippaasti myöhässä, mutta täällä ei kenelläkään ole koskaan kiire. Ehkä vaikein kulttuurishokki onkin ollut tottua paikalliseen rauhalliseen tahtiin, jossa asiat etenevät omalla painollaan ja länsimaisen tehokkuusajattelun ja kellon perässä juoksemisen joutuu unohtamaan.

Lounastauon jälkeen palasimme koululle ja löysimme aiemmin tunneilla näkemämme lapset vastasta. Meidän ei annettu kantaan mitään, vaan lapset ottivat laukkumme ja ohjasivat meidät Evelynin toimistoon odottamaan. Hetken oli hieman hämmentynyt olo olla pienessä huoneessa yhdessä parinkymmenen kuuron lapsen kanssa. Paperi ja kynä pelastivat kuitenkin kaiken. Yhdessä piirsimme paperille kuvia, jotka lapset sitten kirjoittivat englanniksi ja swahiliksi. Lopuksi viitoimme kuvan vielä yhdessä. Ilman yhteistä kieltäkin voi tulla hyvin toimeen ja tänään tuli opittua monta uutta sanaa viittomakielellä.

Iltapäivällä seurasimme opettajien opetusta. Paikalla oli parikymmentä opettajaa, joita opetti kaksi
kuuroa naista, Tusa ja Oldavia Tansanian kuurojenliitosta, Chawitasta. Opetus painottui pitkälti osallistaviin menetelmiin. Kaikki oppilaat viittoivat vuorotellen pienen tarinan muille. Lisäksi kotiläksyjä kuulusteltiin kyselemällä sanoja kaikilta vuoronperään. Mukana opetuksessa oli myös paikallisen sairaalaan lääkäri, Dr. Wamburg, sillä lääkärissä käy paljon kuuroja.

Etelän ja pohjoisen välisessä yhteistyössä kohtaa monesti kulttuurierot ja erilaiset käsitykset. Niin kävi myös jossain mielessä tämän projektin kanssa. Se mikä Suomessa näytti selkeältä paperilla ei täällä täysin kohtaakaan todellisuutta. Epäselvyyttä oli myös siitä, miten kauan täällä olemme ja mitä varten olimme koululle tulleet. Evelyn oli varautunut siihen, että opettaisimme viittomakieltä. Pikkuhiljaa kaikki tuntuu kuitenkin selkiytyvän ja yhteinen sävel löytyvän.

Opettajien viittomakielen opetus on alkanut viikko sitten ja opetusta on kaksi tuntia päivässä maanantaista lauantaihin. Koululla opiskelevat 40 kuuroa lasta ovat osa projekstia, samoin kuin heidän vanhempansa. Lasten ikä ja viittomakielentaito vaihtelee suuresti. Innolla odotan huomista ja mitä se tuo tullessaan, sillä hanke tuntuu hahmottuvan päivä päivältä uudelleen.

7.5.2007

Uluguru-vuoret

Tänään vietimme päivän vaeltamalla Uluguru-vuorilla. Maisemat olivat upeat silmän kantamiin niin vuorenrinteen vehreisiin maisemiin kuin alapuolella siintävään laaksoon ja Morogoroon.

Maanviljelyä harjoittavan Luguru-heimon mukaan nimetyt Uluguru-vuoret ympäröivät Morogoroa. Vuoret ovat maailmanlaajuisesti ja kansallisesti ainutlaatuista aluetta, sillä vuoristoaluueelta löytyy miljoonia vuosia vanhaa metsää ja endeemisiä lintulajeja. Lisäksi vuoret ovat tärkeää maanviljelysaluetta ja vuorilta saadaan vesi Dar es Salaamiin. Vuoirilla on meneillään muun muassa EU-rahoitteisia lintujensuojelu-ohjelmia.

Lähdimme vaeltmaan seitsemän aikaan nousten ensin punahiekkaista tietä ylöspäin. Vastaan tuli virtanaan ihmisiä vihannes- ja hedelmäkorein matkalla kaupunkiin myymään tuotteitaan. Matkan varrella näkyi niin taloja, banaaniviljemiä, porkkanapenkkejä kuin vapaana juoksentelevia kanoja. Täällä kananmunien luulisi ainakin olevan onnellisten kanojen munia, kun vapaana kulkevia kanapesueita tulee vastaan kaikkialla. Ohikulkevilta ihmisiltä ostimme banaaneja ja porkkanoita evääksi. Välillä kahlasimme lähes parimetrisessä heinikossa ja loikimme termiittipolkujen yli.

Varsin vaikuttava näky oli koski, jonka viileässä vedessä kävimme kahlaamassa ja nauttimassa auringonpaisteesta. Määränpäämme oli kuitenkin ylhäällä rinteessä oleva talo. Kyseessä oli vanha, siirtomaavallanaikana 1900-luvun alussa hotellina toiminut rakennus. Nykyisin se toimii talona ja tarvittaessa siellä voi myös yöpyä pientä korvausta vastaan. Rakennus oli valtavan kaunis kukkaköynnöksineen, vaikka olikin päässyt rapistumaan. Myös pihalta avautuva maisema oli näkemisen arvoinen. En yhtään ihmettele, että siirtomaaisännät rakensivat tänne hotellinsa. Paikalle sattui myös australialainen nainen, Hannah, joka oli yksin kiertelemässä Tansaniaa. Juttelimme pitkän tovin hänen kanssaan ja vaihdoimme kokemuksia.



Oppaanamme toimivat Nehemias ja Casheba. Ilman opasta vuorilla on vaarallista kulkea, sillä ryöstetyksi tulemisen riski on olemassa. Unohtamatta tietenkään eksymisen mahdollisuutta, sillä karttoja tai viitoitettuja reittejä ei todellakaan ole.



Kilimanjarolla ei talla matkalla ole mahdollisuutta paasta ja jouduimme tyytymaan vuoren ihailuun lentokoneesta kasin.


6.5.2007

Karibu

Täällä sitä nyt ollaan, Tansaniassa. En ihmettele yhtään ihmisiä, jotka menettävät sydämensä Afrikalle. Luonto on uskomattoman vehreä, ihmiset hymyileviä ja ilma pehmeän lämmin.

Tarkoituksenamme on seurata Viittomakielihankkeen alkamista Leena-koululla. Kyseessä on kolme vuotinen ”Viittomakilen opetusta kuuroille lapsille ja heidän vanhemmilleen” -hanke (Improving Communication Skills among Deaf Children and Parents), joka saa rahoitusta Suomesta ulkoasiainministeriöltä, Karkun sosiaali- ja terveysalan opettajat ry:ltä ja Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunnalta. Hankkeen tavoitteena on opettaa viittomakieltä kuuroille lapsille, heidän vanhemmilleen sekä opettajille. Kehitysmaissa kuurot jäävät varsin usein yksin, kun vanhemmat ja muut lapset eivät osaa kommunikoida heidän kanssaan. Mikäli he sattuvat pääsemään kouluun, on kyseessä monesti koulu, jossa opetus tapahtuu puhumalla. Myös suhtautuminen kuuroihin on monesti ennakkoluuloista.


Eilen kävimme tutustumassa Leena Nursery ja Primary Schooliin. Voi vain todeta, että ylioppilaskuntamme vapaaehtoiset kehitysyhteistyömaksut menevät oikeaan paikkaan. Koulu oli upea ja lapset onnellisia. Koulun ovat perustaneet Sawina Women's Assosiation yhdessä suomalaisen Karkun STO:n kanssa. SAWA on leskinaisten yhdistys, jolla on monenlaista kerho- ja pienlainatoimintaa, jonka tarkoituksena on tukea erityisesti leskeksi jääneitä naisia. Leena-koulussa lapset opiskelevat swahilin lisäksi englanniksi, mikä ei ole mahdollista muissa lähialueen kouluissa. Englanniksi opiskelu on kuitenkin tärkeää, sillä toisen asteen koulut ovat Tansaniassa englanninkielisiä.


Koulun lapset olivat iloisia ja selvästikin täynnä uskoa tulevaisuuteen. On upeaa nähdä onnellisia, hymyileviä kasvoja kumartuneena pulpetin ylle laskemaan pullonkorkkeja tai pelaavan jalkapalloa koulun pihalla. Vaikka opetusvälineitä ja kirjoja koululla ei ole paljoa, on mielikuvitusta käytetty sitäkin enemmän. Koulu luo suojaisan oman pienen keitaan, jossa lasten on hyvä opiskella ja leikkiä.

Leena-koulun lisäksi vierailimme eilen keskustassa sijaitsevassa koulussa, jossa viittomakielen opetus tulee konkreettisesti tapahtumaan. Tällä koululla valkoihoiset vieraat eivät olleet yhtä tuttu näky kuin Leena-koululla ja oppilaat vilkuttelivat meille vain varovasti ikkunan takaa. Eiköhän tämäkin koulu tule seuraavien viikkojen aikana varsin tutuksi. Lopuksi piipahdimme vielä koulun vieressä sijaitsevassa Kepan Tansanian toimistossa.

Lämpötila on kolmissakymmenissä päivällä ja viilentyy mukavasti yöksi. Kosteus tekee ilmasta valtavan pehmeän. Päivä alkaa täällä kuuden maissa auringonnoustessa. Valo ja äänet saavat heräämään helposti ilman herätyskelloa. Pimeys tulee kuuden ja seitsemän välillä. Elämän äänet kuuluvat jatkuvasti ympärillä.

Asumme Kilakalassa, muutaman kilometrin päässä Morogoron keskustasta. Viidenhengen porukallamme on käytössö oma pieni talo, jossa meistä huolehtivat Mama Moshe, Satu ja Vissa. Heidän laittamansa ruoka on aivan ihanaa ja tuoreita hedelmiä on joka aterialla. Lähiympäristö on ihanaa seutua. Punaisen ja kuoppaisen hiekkatien laidoilla on taloja ja pieniä liikkeitä. Ihmisiä on kaikkialla; lapset leikkivät, työmmiehet kaivavat ojaa, naiset puuhastelevat askareissaan ja koulupukuisia lapsia kulkee kouluun ja kotiin. Hellyyttävä näky oli tänään kulkiessamme lapsiryhmä, joka pelasi jalkapalloa tyhjällä muovipullolla. Lähialueen ihmiset huutelevat meille ohikulkiessamme ”karibu” ja ”jambo”. Lapset vilkuttavat ja juutavat ”take a picture”. Ylipäätään kaikki ovat valtavan ystävällisiä.

Morogoro on noin 200 000 asukkaan kaupunki Uluguru-vuorten juurella. Matkaa Dar es Salaamista Morogoroon on 190 kilmoetriä sisämaahan päin. Morogoro on maanviljelysaluetta. Täällä viljellään muun muassa puuvillaa, maissia ja tupakkaa. Liikenne on varsin kaoottista. Pyöriä, autoja, mopoja ja jalankulkijoita kulkee tiellä yhtenä sekamelskana. Oman vaikeutensa tuo myös vasemmanpuoleinen liikenne, joka tuppaa aina aika-ajoittain unohtumaan. Kaupunki on todella siisti. Roskia näkyy vähän, kerjäläisiä vain muutamia ja kulkukoiriakaan ei ole vielä näkynyt.



5.5.2007