Mikumi National Park

Eilen kavimme Mikumin kansallispuistossa. Lahdimme matkaan jo puoli viiden aikaan aamulla Leena-koulun minibussilla. Mukana meilla oli kuski, Nehemia, Henry Chavitasta ja Hellenin kuuro poika, Samwel.

Naimme vesipuhveleita, antilooppeja, seeproja ja krokotiilin. Pienehkossa lammikossa asustavista virtahevoista nakyi vaan paalaki. Kirahvit yllattivat ylvaydellaan ja koollaan. Ne olivat varsin ihania kurkotellessaan puiden lehtiaa ja juostessaan kaulat hytkyen. Naimme myos norsuaidin kahden pikkunorsun kanssa. Korkeasta heinikosta erotti vain juuri ja juuri pikkunorsut. Aivan ihania ja hellyyttavia. Myos apinat olivat aika veijareita.

Paikallinen kasitys luonnosta ja elaimista on hieman eri kuin meilla. Heidan mielestaan elaimia on turha katsoa paikallaan rauhassa, vaan elaimet pitaa ajaa liikkeelle ja hatyytella niita huutamalla ja ajamalla takaa. Kokemus oli hieman hammentava, mutta aiheutti jalkeenpain isot naurut. Harvoimpa sita ajaa kummikoulun minibussilla kiitorataa pitkin kansallispuistossa seeproja takaa :) Tosin siina vaiheessa kun apinaa yritettiin heittaa vesipullolla, olisi kylla tehnyt mieli sanoa jotain painavampaakin. Enka yhakaan pida moista toimintaa viisaana.

Hirsipuuta viittomalla :)

Tanaan kavimme jalleen Chavitassa vierailulla. Talla kertaa juttelimme Morogoron ykiskon johtajan, Henryn kanssa materiaaleista. Meilta kohdeltiin todella hyvin, jopa liiankin :) Meille haettiin tuuletin, ilmaan suihkutettiin ilmanraikastinta ja meilla juostiin hakemaan coka colaa laheisesta kaupasta.

Henry oli todella innoissaan materiaali-ideoistamme. Esittelimme hanelle ensin muistipelia, jonka olimme tehneet. Kuvat ja viittomamerkit olimme kopioineet Tansanian viittomakielikirjasta ja laminoineet kortit taman jalkeen. Toisessa kortissa oli kuva seka nimi swahiliksi ja englanniksi. Toisessa kortissa taas oli kuva. Taman lisaksi ehdotimme leikkia, jossa poydalla on erilaisia esineita ja niista yksi otetaan aina pois. Taman jalkeen muut arvaavat viittomalla, mika esine puuttuu.

Ihastusta heratti myos hirsipuu. Ensin viitottiin kirjaimia ja lopuksi viitottiin arvattu sana, esimerkiksi piku piku eli mopo. Kaikki kolme pelia ovat melko helppoja toteuttaa, eivatka vaadi erityista materiaalia. Taalla pitaa aina muistaa miettia myos sita, mika on mahdollista toteuttaa kaytannoss. Monet suomessa ajatellut ideat eivat esimerkiksi juuri materiaalin vahyyden ja kalleuden vuoksi ole toteuttamiskelpoisia taalla.

Taalla oppiminen leikinvarjolla on melko uusi ajatus, mista syysta opettajat ovat varsin innostuneita ajatuksista ja ideoista, joita meilla on.

Miehet mukaan terveysohjelmiin

Luin eilen paikallisesta Kenian ja Tansanian alueella ilmestyneestä sanomalehdestä, The Guardianista mielenkiintoisen, naiset ja terveys -sarjaan kuuluvan artikkelin ”No success for reproductive health without involving men”.

Perinteisesti terveysohjelmat Afrikassa ovat keskittyneet naisiin ja lapsiin unohtaen miehet. Artikkeliin pointtina olikin se, että miehet ovat kuitenkin naisten kumppaneita sekä päättäjiä perheessä ja yhteiskunnassa. Miesten terveys, etenkin seksuaalinen terveys on tällöin yhtä tärkeää kuin naistenkin. Tarvetta on terveysohjelmille, jotka huolehtivat miesten lisääntymisterveydestä sekä voimistavat miesten ja naisten välistä suhdetta. Miesten seksuaalistaterveyttä tulisi edistää terveystarkastuksin, turvaseksin suosimisella ja ehkäisemällä perheväkivaltaa.

Paras keino on luoda ympäristö, jossa sekä miehet että naiset voivat käyttää luottammuksellisesti ja yksityisyys turvattuna lisääntymisterveyspalveluja. Toinen keino on luoda miesten lisääntymisterveydestä huolehtivia klinikoita. On myös tärkeää keskustella miesten kanssa asiasta. Tämä tulisi aloittaa esimerkiksi nuorten miesten kerhoissa, työpaikoissa sekä kirkoissa. Tiedon kauutta miehet pystyvät tekemään päätöksiä, jotka parantavat naisten lisääntymisterveyttä sekä tukea naisia paremmin.

Artikkeli oli varsin mielenkiintoinen ja pisti ajattelemaan. Miehet unohtuvat uein kehitysyhteistyohankkeista. Itsekin on tottunut ajattelemaan, etta "lapsissa on tulevaisuus" ja "naisiin suunnattu kehitysyhteistyo on tehokkainta" Nama ovat toki totta, mutta artikkelissa oli monia hyvia pointteja siita, miksei miehia tule unohtaa.

äärimmäistä köyhyyttä

Eilen illalla vierailimme yhden Leena-koulun oppilaan, Sara Mmetan luona. Perheen isä oli kutsunut meidät käymään, koska Illon koulu Tampereen lähellä maksaa hänen koulumaksunsa. Täällä vallitsevaa köyhyyttä on vaikea aina ymmärtää. Kerjäläisiä näkyy toki kaduilla, mutta silti tilannetta on vaikea hahmottaa. Tai kenties sitä ei halua nähdä.

Täydellinen köyhyys pisti silmään esimerkiksi Saran luona. Tuliaisiksi viemämme kynttilä oli heille täysin vieras esine. Oli järkyttävää laskea, että päällä olleella mekolla olisi voinut maksaa Saran koko vuoden opiskelun. Tai että summalla, jonka kulutamme päivässä veteen, kahviin, limsaan ja kaljaan maksaisi samaten kuukauden lukukausimaksun. Leena-koululla lukukausimaksu on 10 000 shillinkiä kuukaudessa eli noin 7-8 euroa. Tämän lisäksi tulee olla koulupuku ja koulukirjat, jotka maksavat noin 3 000 shillinkiä eli pari euroa kappale. Summa voi olla monille todella kova.

Ihmisillä on kuitenkin ylpeytensä. Perheen isä Peter kyseli meiltä etukäteen, onko ok, jos hän tulee hakemaan meitä ja kävelemme yhdessä hänen luokseen. Hänellä ei todellakaan ole autoa, mutta luultavasti hän olisi sen yrittänyt lainata joltakin jos emme olisi suostuneet kävelemään. Toinen esimerkki on se, kun olimme viime sunnuntaina lähdössä vuorille. Nehemia haki meidät ja kävi tankkaamassa auton keskustassa. Hänellä ei ollut kuin 600 shillinkiä silloin ja hän kävi torilla lainaamassa joltain tutultaan rahaa, että sai ostettua sen verran bensaa, että pääsimme muutaman kilometrin matkan vuoren juurelle. Tämä meille selvisi vasta myöhemmin ystävyttyämme hänen kanssaan.

Täällä niin dalla dallatkuin taksitkin ajavat koko ajan tankki punaisella. Eilinen taksikuskimme joutui käymään tankkaamassa ennen kuin lähti viemään meitä Kilakalaan. Hän oli iki onnellinen, kun maksoimme taksimatkan etukäteen. Täällä ei ihmisillä ole ylimääräistä eikä säästöjä.

Köyhyys näkyi myös Uluguru-vuorilla. Asunnot olivat pieniä, hiekkalattialla vailla ovia tai ikkunoita. Ruokaa keitettiin nuotiolla.

Raha ja aika merkitsevät täällä onnea, mutta eivät samassa mielessä kuin Suomessa. Swahilin kielessä sana raha tarkoittaa onnea ja tyytyväisyyttä. Aika taas tarkoittaa rentoutumista. Täällä raha itsessään ei kuitenkaan ole onnenmittari, vaikka pienellä lisäyksellä saisikin monen ihmisen elämän helpommaksi ja kenties myös jossain mielessä paremmaksi.

Kuurot Tansaniassa

Wateto wenye ulemavuni sehemu ya jamii, wanastahili huduma na haki sawa.
Disapled children are part of the society; they deserve equal services and rights.

Tanaan kavimme vierailulla Tansanian kuurojenliiton Chavitan Morogoron yksikossa. Toimiston vieressa oli huonekaluverstas, jossa tyoskentelee seka kuuroja etta ei kuuroja yhdessa.

Hellenin visiot viittomakielihankkeesta vaikuttavat suurenmoisilta, vaikka niitä hieman Suomen Kuurojenliitossa kritisoitiinkin muun muassa termistön vuoksi. Toisaalta termit ovat niitä, mitä täällä käytetään. Kuurojen liitossa meille sanottiin suoraan, ettei kuuroista tule puhua vammaisina, vaan kuuroina. Tähän Leena Seppänen totesi, ettei hän ollut edes mieltänyt viittomakielihankettamme vammaishankkeeksi ennen kuin se sellaiseksi luokiteltiin UM:ssä.

Viittomakielihankkeen tarkoituksena on sijoittaa kuurot lapset samaan kouluun ja samoille luokille kuin muutkin lapset, tuoda heidät osaksi yhteiskuntaa. Kuuroja lapsia ei eristetä muista omaksi erityiseksi ja erilaiseksi ryhmäkseen. Samalla kaikki lapset oppivat viittomakieltä ja kommunikointia kuurojen kanssa, mikä on varmasti hyödyllistä, sillä kuuroja on täällä paljon. Suopmessa korostetaan kuurojen erityisyyttä ja heidän yhteistä identiteettiään. Miksi tämä on meillä niin tärkeää? Hankkeen idea tuoda kuurot osaksi tavallista elämää kuulostaa todella mielekkäältä. Samalla myös asenteet kuuroja kohtaan muuttuvat takuulla suvaitsevaisemmiksi.

Opettajat tulevat opettamaan samanaikaisesti sekä puhumalla että viittomalla. Leena koulun lapset ovat jo nyt opetelleet kirjainten yhteydessä myös viittomaan ne. Tämä on ollut lapsista valtavan hauskaa. Kyllähän kuuroja on toki aiemminkin sijoitettu tavallisiin kouluihin, mutta tällöin opetus on tapahtunuut vain puhumalla.

Hankkeeseen on yritetty saada mukaan Leena-koulun ja Kiwanja cha Ndega Primary Schoolin lisäksi myös läheinen Kilakalan koulu. Koulu kuitenkin kieltäytyi yhteistyöstä alkuvaiheessa, sillä siellä ei jaksettu uskoa hankkeeseen. Nyt mielenkiinto on kuitenkin herännyt uudelleen. Hankkeesta olisi takuulla hyötyä Kilakalan koululle, sillä koululla on 70 kuuroa lasta, mutta ei yhtään viittomakielen taitoista opettajaa.

Tämän vuoden aikana on tarkoitus kouluttaa lapsia ja heidän vanhempiaan sekä opettajia, lääkäri ja pappi. Opetus tapahtuu Kiwanja cha Ndega Primary Schoolilla. Ensi vuonna aloitetaan sama uusien oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. Lisäksi opetus pyritään laajentamaan Leena Nursery Schooliin. Tavoitteena on kehittää opetusta ja saada mukaan vielä muitakin kouluja.

Täällä on sadekausi meneillään. Alkumatkasta sitä ei voinut huomata muusta kuin varsin vehreästä luonnosta. Nyt on kuitenkin satanut kunnolla jo kolmena yönä. Päiväksi sade on lakannut. Sade virkistää mukavasti ja puhdistaa ilmaa pölyltä, joka täällä muutoin leijailee. Muutoinkin ajankohta on sopiva, sillä viileimmät kuukaudet Tansaniassa ajoittuvat meidän kesämme kohdille.

Uskomaton projekti!

Watoto wakiwa pamoja wanapen deza sana.
Children when are together are very attractive.

Tanaan keskustelimme Hellenin kanssa viittomakieliprojektista. Selvisi, etta hanke on jo paljon pidemmalla kuin olimme arvanneet. Sen lisaksi, etta opettajien koulutus on aloitettua, taalla on myos 40 opetettavaa lasta. Tulokset ovat jo nyt nakyvissa. Kuvittelimme eilen Annikan kanssa, etta koululla tapaamamme lapset olivat opiskelleet viittomakielta jo pitkaan ja etta koululla on ollut kuurojen yksikko jo vuosia. Tanaan kuitenkin selvisi, etta kaikki tapaamamme lapset olivat aloittaneet viittomakielen opiskelun vasta joitakin viikkoja sitten. Samoin oli heidan opettajiensa laita. Todella uskomatonta, miten hyvin kaikki viittoivat vain muutaman viikon opettelun tuloksena.

Lasten maailma on kokenut suuren muutoksen. Nyt he voivat oppia uusia asioita, kommunikoida muiden kanssa ja kertoa muille itsestaan. Niin paljon voi saada aikaan pienellakin tyolla. Ei voi muuta kuin ihmetella kaikkea tata. Hellen on myos jutellut kuurojen lasten vanhempien kanssa ja he odottavat innolla viittomakielen opetusta.

Nyt on seuraavan lukuvuoden yhteistyosopimus kirjoitettu Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunnan ja Sawan valilla. Taman lukuvuoden maksuilla koululle aiotaan hankkia kirjoja. Hellen naytti meille huonetta, jossa oli tyhjat hyllyt odottamassa kirjoja. Huoneesta he toivovat saavansa kirjaston ja kirjoja sinne aiotaan hankkia heti, kun kehy-maksut tilitetaan koululle.

Hellen esitteli meille myos taloa, jossa asuu talla hetkella koulun vartija. Kun talo saadaan valmiiksi, siina voi asua pari kolme koulun opettajaa. Talo on pienella tontilla Leena-koulun vieressa. Tontin omisti alunperin valtio, joka aikoi ottaa tontin taloineen haltuunsa. Tontti saatiin kuitenkin ostettua koululle lukuvuoden 2005-2006 kehy-maksuilla.

Viittomakielta oppimassa

Tänään vietimme päivän Shule Ya Msingi Kiwanja Chandeke -koululla, jossa projektin viittomakielen opetus tapahtuu. Matkasimme keskustaan jalla jallalla ja suunnistimme jalan koululle KepanTansanian toimistolta saamamme kartan perusteella, joka myöhemmin paljastui virheelliseksi. Harhailimme pitkän tovin katuja ristiin rastiin ja kävimme aivan koulun lähellä löytämättä perille. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Päädyimme koululle reippaasti myöhässä, mutta täällä ei kenelläkään ole koskaan kiire. Ehkä vaikein kulttuurishokki onkin ollut tottua paikalliseen rauhalliseen tahtiin, jossa asiat etenevät omalla painollaan ja länsimaisen tehokkuusajattelun ja kellon perässä juoksemisen joutuu unohtamaan.

Lounastauon jälkeen palasimme koululle ja löysimme aiemmin tunneilla näkemämme lapset vastasta. Meidän ei annettu kantaan mitään, vaan lapset ottivat laukkumme ja ohjasivat meidät Evelynin toimistoon odottamaan. Hetken oli hieman hämmentynyt olo olla pienessä huoneessa yhdessä parinkymmenen kuuron lapsen kanssa. Paperi ja kynä pelastivat kuitenkin kaiken. Yhdessä piirsimme paperille kuvia, jotka lapset sitten kirjoittivat englanniksi ja swahiliksi. Lopuksi viitoimme kuvan vielä yhdessä. Ilman yhteistä kieltäkin voi tulla hyvin toimeen ja tänään tuli opittua monta uutta sanaa viittomakielellä.

Iltapäivällä seurasimme opettajien opetusta. Paikalla oli parikymmentä opettajaa, joita opetti kaksi
kuuroa naista, Tusa ja Oldavia Tansanian kuurojenliitosta, Chawitasta. Opetus painottui pitkälti osallistaviin menetelmiin. Kaikki oppilaat viittoivat vuorotellen pienen tarinan muille. Lisäksi kotiläksyjä kuulusteltiin kyselemällä sanoja kaikilta vuoronperään. Mukana opetuksessa oli myös paikallisen sairaalaan lääkäri, Dr. Wamburg, sillä lääkärissä käy paljon kuuroja.

Etelän ja pohjoisen välisessä yhteistyössä kohtaa monesti kulttuurierot ja erilaiset käsitykset. Niin kävi myös jossain mielessä tämän projektin kanssa. Se mikä Suomessa näytti selkeältä paperilla ei täällä täysin kohtaakaan todellisuutta. Epäselvyyttä oli myös siitä, miten kauan täällä olemme ja mitä varten olimme koululle tulleet. Evelyn oli varautunut siihen, että opettaisimme viittomakieltä. Pikkuhiljaa kaikki tuntuu kuitenkin selkiytyvän ja yhteinen sävel löytyvän.

Opettajien viittomakielen opetus on alkanut viikko sitten ja opetusta on kaksi tuntia päivässä maanantaista lauantaihin. Koululla opiskelevat 40 kuuroa lasta ovat osa projekstia, samoin kuin heidän vanhempansa. Lasten ikä ja viittomakielentaito vaihtelee suuresti. Innolla odotan huomista ja mitä se tuo tullessaan, sillä hanke tuntuu hahmottuvan päivä päivältä uudelleen.

7.5.2007

Uluguru-vuoret

Tänään vietimme päivän vaeltamalla Uluguru-vuorilla. Maisemat olivat upeat silmän kantamiin niin vuorenrinteen vehreisiin maisemiin kuin alapuolella siintävään laaksoon ja Morogoroon.

Maanviljelyä harjoittavan Luguru-heimon mukaan nimetyt Uluguru-vuoret ympäröivät Morogoroa. Vuoret ovat maailmanlaajuisesti ja kansallisesti ainutlaatuista aluetta, sillä vuoristoaluueelta löytyy miljoonia vuosia vanhaa metsää ja endeemisiä lintulajeja. Lisäksi vuoret ovat tärkeää maanviljelysaluetta ja vuorilta saadaan vesi Dar es Salaamiin. Vuoirilla on meneillään muun muassa EU-rahoitteisia lintujensuojelu-ohjelmia.

Lähdimme vaeltmaan seitsemän aikaan nousten ensin punahiekkaista tietä ylöspäin. Vastaan tuli virtanaan ihmisiä vihannes- ja hedelmäkorein matkalla kaupunkiin myymään tuotteitaan. Matkan varrella näkyi niin taloja, banaaniviljemiä, porkkanapenkkejä kuin vapaana juoksentelevia kanoja. Täällä kananmunien luulisi ainakin olevan onnellisten kanojen munia, kun vapaana kulkevia kanapesueita tulee vastaan kaikkialla. Ohikulkevilta ihmisiltä ostimme banaaneja ja porkkanoita evääksi. Välillä kahlasimme lähes parimetrisessä heinikossa ja loikimme termiittipolkujen yli.

Varsin vaikuttava näky oli koski, jonka viileässä vedessä kävimme kahlaamassa ja nauttimassa auringonpaisteesta. Määränpäämme oli kuitenkin ylhäällä rinteessä oleva talo. Kyseessä oli vanha, siirtomaavallanaikana 1900-luvun alussa hotellina toiminut rakennus. Nykyisin se toimii talona ja tarvittaessa siellä voi myös yöpyä pientä korvausta vastaan. Rakennus oli valtavan kaunis kukkaköynnöksineen, vaikka olikin päässyt rapistumaan. Myös pihalta avautuva maisema oli näkemisen arvoinen. En yhtään ihmettele, että siirtomaaisännät rakensivat tänne hotellinsa. Paikalle sattui myös australialainen nainen, Hannah, joka oli yksin kiertelemässä Tansaniaa. Juttelimme pitkän tovin hänen kanssaan ja vaihdoimme kokemuksia.



Oppaanamme toimivat Nehemias ja Casheba. Ilman opasta vuorilla on vaarallista kulkea, sillä ryöstetyksi tulemisen riski on olemassa. Unohtamatta tietenkään eksymisen mahdollisuutta, sillä karttoja tai viitoitettuja reittejä ei todellakaan ole.



Kilimanjarolla ei talla matkalla ole mahdollisuutta paasta ja jouduimme tyytymaan vuoren ihailuun lentokoneesta kasin.


6.5.2007

Karibu

Täällä sitä nyt ollaan, Tansaniassa. En ihmettele yhtään ihmisiä, jotka menettävät sydämensä Afrikalle. Luonto on uskomattoman vehreä, ihmiset hymyileviä ja ilma pehmeän lämmin.

Tarkoituksenamme on seurata Viittomakielihankkeen alkamista Leena-koululla. Kyseessä on kolme vuotinen ”Viittomakilen opetusta kuuroille lapsille ja heidän vanhemmilleen” -hanke (Improving Communication Skills among Deaf Children and Parents), joka saa rahoitusta Suomesta ulkoasiainministeriöltä, Karkun sosiaali- ja terveysalan opettajat ry:ltä ja Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunnalta. Hankkeen tavoitteena on opettaa viittomakieltä kuuroille lapsille, heidän vanhemmilleen sekä opettajille. Kehitysmaissa kuurot jäävät varsin usein yksin, kun vanhemmat ja muut lapset eivät osaa kommunikoida heidän kanssaan. Mikäli he sattuvat pääsemään kouluun, on kyseessä monesti koulu, jossa opetus tapahtuu puhumalla. Myös suhtautuminen kuuroihin on monesti ennakkoluuloista.


Eilen kävimme tutustumassa Leena Nursery ja Primary Schooliin. Voi vain todeta, että ylioppilaskuntamme vapaaehtoiset kehitysyhteistyömaksut menevät oikeaan paikkaan. Koulu oli upea ja lapset onnellisia. Koulun ovat perustaneet Sawina Women's Assosiation yhdessä suomalaisen Karkun STO:n kanssa. SAWA on leskinaisten yhdistys, jolla on monenlaista kerho- ja pienlainatoimintaa, jonka tarkoituksena on tukea erityisesti leskeksi jääneitä naisia. Leena-koulussa lapset opiskelevat swahilin lisäksi englanniksi, mikä ei ole mahdollista muissa lähialueen kouluissa. Englanniksi opiskelu on kuitenkin tärkeää, sillä toisen asteen koulut ovat Tansaniassa englanninkielisiä.


Koulun lapset olivat iloisia ja selvästikin täynnä uskoa tulevaisuuteen. On upeaa nähdä onnellisia, hymyileviä kasvoja kumartuneena pulpetin ylle laskemaan pullonkorkkeja tai pelaavan jalkapalloa koulun pihalla. Vaikka opetusvälineitä ja kirjoja koululla ei ole paljoa, on mielikuvitusta käytetty sitäkin enemmän. Koulu luo suojaisan oman pienen keitaan, jossa lasten on hyvä opiskella ja leikkiä.

Leena-koulun lisäksi vierailimme eilen keskustassa sijaitsevassa koulussa, jossa viittomakielen opetus tulee konkreettisesti tapahtumaan. Tällä koululla valkoihoiset vieraat eivät olleet yhtä tuttu näky kuin Leena-koululla ja oppilaat vilkuttelivat meille vain varovasti ikkunan takaa. Eiköhän tämäkin koulu tule seuraavien viikkojen aikana varsin tutuksi. Lopuksi piipahdimme vielä koulun vieressä sijaitsevassa Kepan Tansanian toimistossa.

Lämpötila on kolmissakymmenissä päivällä ja viilentyy mukavasti yöksi. Kosteus tekee ilmasta valtavan pehmeän. Päivä alkaa täällä kuuden maissa auringonnoustessa. Valo ja äänet saavat heräämään helposti ilman herätyskelloa. Pimeys tulee kuuden ja seitsemän välillä. Elämän äänet kuuluvat jatkuvasti ympärillä.

Asumme Kilakalassa, muutaman kilometrin päässä Morogoron keskustasta. Viidenhengen porukallamme on käytössö oma pieni talo, jossa meistä huolehtivat Mama Moshe, Satu ja Vissa. Heidän laittamansa ruoka on aivan ihanaa ja tuoreita hedelmiä on joka aterialla. Lähiympäristö on ihanaa seutua. Punaisen ja kuoppaisen hiekkatien laidoilla on taloja ja pieniä liikkeitä. Ihmisiä on kaikkialla; lapset leikkivät, työmmiehet kaivavat ojaa, naiset puuhastelevat askareissaan ja koulupukuisia lapsia kulkee kouluun ja kotiin. Hellyyttävä näky oli tänään kulkiessamme lapsiryhmä, joka pelasi jalkapalloa tyhjällä muovipullolla. Lähialueen ihmiset huutelevat meille ohikulkiessamme ”karibu” ja ”jambo”. Lapset vilkuttavat ja juutavat ”take a picture”. Ylipäätään kaikki ovat valtavan ystävällisiä.

Morogoro on noin 200 000 asukkaan kaupunki Uluguru-vuorten juurella. Matkaa Dar es Salaamista Morogoroon on 190 kilmoetriä sisämaahan päin. Morogoro on maanviljelysaluetta. Täällä viljellään muun muassa puuvillaa, maissia ja tupakkaa. Liikenne on varsin kaoottista. Pyöriä, autoja, mopoja ja jalankulkijoita kulkee tiellä yhtenä sekamelskana. Oman vaikeutensa tuo myös vasemmanpuoleinen liikenne, joka tuppaa aina aika-ajoittain unohtumaan. Kaupunki on todella siisti. Roskia näkyy vähän, kerjäläisiä vain muutamia ja kulkukoiriakaan ei ole vielä näkynyt.



5.5.2007