Turkmenistaniin uusi diktaattori?

Turkmenistalaiset pääsivät tänään äänestämään viidentoista vuoden jälkeen. Kyseessä on presidentinvaalit, joissa on ensimmäistä kertaa ehdolla enemmän kuin yksi ehdokas – tosin kaikki kuusi ehdokasta ovat samasta puolueesta. Vaaleissa valitaan seuraaja maata 25 hallinneelle presidentti-diktaattori Saparmurat Nijazoville, joka kuoli 21.12. sydänkohtaukseen 66 vuoden ikäisenä. Voittajasta ei ole epäselvyyttä, vaikka äänestystulosta ei vielä ole saatukaan, sillä voittaja on ollut tiedossa jo pitkään.

Tuleva presidentti Kurbanguli Berdymuhamedov on entinen terveysministeri ja toiminut reilun kuukauden maan väliaikaisena presidenttinä. Koulutukseltaan Berdymuhamedov on hammaslääkäri. Vaalikampanjassaan hän on lupaillut vapaampia aikoja ja kannattanut eläkkeiden maksamisen aloittamista uudelleen, korkeakoulujen opiskelurajoitusten poistamista, internetiin pääsyn vapauttamista ja monipuoluejärjestelmän luomista maahan. Toistaiseksi maanpakolaispoliitikot eivät kuitenkaan ole rajojen yli päässeet tai uskaltaneet tulla.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat älähtäneet vaaleista ja pitävät niitä näytöksenä, jossa valitaan jälleen uusi diktaattori valtaan. Joidenkin mielestä edistystä on kuitenkin se, että ehdokkaita on monta ja kansa vaikuttaa kiinnostuneelta vaaleista. EU, Etyj ja YK ovat lähettäneet omat asiantuntijaryhmänsä Ašgabatiin, mutta varsinaisesta vaalien tarkkailusta se ei tee.

Alkuiltapäivään mennessä äänestämässä oli virallisten tiedotusvälineiden mukaan käynyt 85 prosenttia vajaasta kolmesta miljoonasta äänioikeutetusta. Jos tämä pitää paikkansa, niin ihmisillä tosiaan on mielenkiintoa vaaleja kohtaan ja Suomen tulisi pyrkiä pikimmiten samaan :) Hieman epäilyttävältä luvun suuruus kuitenkin tuntuu, kuten myös se, että monet äänestäjät pudottivat äänestyslippujaan taittamattomina läpinäkyviin äänestyslippaisiin. Itse olen toiminut vaalilautakunnassa ja lähinnä yritimme olla näkemättä ehdokkaan numeroa, kun äänestäjä toi äänestyslippua leimattavaksi ilman että oli taittanut sitä.

Turkmenistanin entinen presidentti Nijazov loi valtakaudellaan henkilökultin nimittäen itsensä Turkmenbašiksi eli Kaikkien turkmeenien isäksi. Presidentti pystytti itselleen patsaita ja nimesi itsensä ja perheensä mukaan kuukausia, kaupunkeja ja meteoriitin. Jopa yleiskieli taipui hallitsijan tahtoon: sana "leipä" korvattiin kieliopissa ilmaisulla "Gurbansoltan Eje", joka on Nijazovin maanjäristyksessä 1948 kuolleen äidin nimi. Nijazov lakkautti kirjastoja ja sairaaloita, koska hänen mielestään maalaiset eivät lue ja turkmeenit ovat riittävän karaistuneita elääkseen ilman lääkäriä.

Vastaava tilanne on monissa muissakin maissa, sillä kymmeniä maita johdetaan yhä itsevaltaisesti. Amerikkalainen riippumaton Freedom House mittaa vuosittain kansalaisten vapautta maailman valtioissa. Freedom House listaa muun muassa Burman, Kiinan, Pohjois-Korean, Syyrian ja Valko-Venäjän maiksi, joissa poliittiset oikeudet ja kansalaisvapaudet toteutuvat huonosti.

Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aleksandr Lukashenko on jo pitkään polkenut lakeja ja ihmisoikeuksia. Opposition edustajia on vangittu tai kadonnut, ja mediaa kontrolloitu. Kesäkuussa 2003 Lukashenko jopa luonnehti tiedotusvälineitä ”nykyajan mahtavimmiksi joukkotuhoaseiksi”. Pohjois-Korea lienee maailman suljetuin valtio. Sitä johtaa edesmenneen Kim Il-Sungin poika Kim Jong Il. Pohjois-Koreassa henkilöpalvonta on ehdotonta: molempien johtajien kuvien pölyttymisestä, repimisestä tai taittamisesta rangaistaan laissa.

Saudi-Arabia on poikkeuksellinen totalitaristinen maa, joka nojaa vahvasti uskontoon. Valta on keskittynyt kuninkaalliselle suvulle, johon kuuluu liki 20 000 henkeä. Valtaa pitää kuitenkin 81-vuotias kruununprinssi Abdullah, jota pidetään uskovaisena, korruptoimattomana ja yksinkertaista elämää viettävänä miehenä. Yhteiskunnallisten levottomuuksien seurauksena Abdullah taipui hiljattain vaalien järjestämiseen. Naiset eivät kuitenkaan päässeet äänestämään ”vaaliteknisten seikkojen” takia, sillä suurimmalta osalta naisia puuttui kuvallinen henkilötodistus ja vaalivirkailijoiksi ei riittänyt riittävästi naisia. Saudi-Arabiassa miehet ja naiset eivät voi julkisesti olla tekemisissä keskenään.

Onneksi itsevaltius ei aina näytä periytyvän. Libyan presidentti eversti Muammar Gaddafia pidettiin 1980-luvulla ”maailman vihollisena nro 1”. Gaddafin poika Saadi on luonut uraa toisaalla, sillä hän on pelannut Italian Serie A:ssa ja toiminut Libyan jalkapallojoukkueen kapteeni. Saadi pelasi vielä viime vuoden alussa Udineseassa ja sitä ennen Perugiassa.

Lisää vapaista ja ei-vapaista maista löytyy osoitteesta: www.freedomhouse.org